Malesian tournee, osa 2 – Ristus mikä reissu

Kolmen pienen elefantin retkikunta aloitti riehakkaan matkansa Malesiaan paikallisbussin kyydillä Johor Bahruun. Malesian toiseksi suurin kaupunki Johor Bahru sijaitsee aivan Singaporen ja Malesian rajalla, ja on siten suosittu paikka käydä hankkimassa lisää päiviä Singaporen maassaoleskelulupaan. Johor Bahru on kehittynyt oikeastaan lähiöksi varakkaan Singaporen kylkeen; monet käyvät JB:stä käsin Singaporessa töissä. Alun perin meidän piti ensin jäädä Johor Bahruun ostoksille, mutta päätimmekin jatkaa matkaa suoraan Melakaan. Bussimatka kesti n. 2,5h eikä kustantanut montaa euroa.

Melakassa sattui vastoinkäyminen nro 1. Majapaikkaan (River Panoramic Guesthouse) saavuttuamme piti ensin odotella ja kolkutella ovia, ja lopulta laittaa guesthousen pitäjälle tekstari, että passaiskohan sitä kohtapuoleen kirjautua sisään. Viimein paikalle saapui kiinalaismamma. Huonolla englannillaan hän pyysi kirjoittamaan sisäänkirjautumislomakkeeseen passinnumeron yms. Siinä vaiheessa jo ihmettelin miksi lomakkeessa lukee valmiiksi jonkun Thomasin nimi ja asiasta huomautin, mutta se ei aiheuttanut mitään reaktiota. Jotain epäselvyyttä asiassa ehkä kuitenkin oli, koska pian mamma otti puhelua pomolleen. Ja eikä aikaakaan, kun löydän itseni saman luurin päästä selittämässä tälle omistajalle, että minä en ole Thomas vaan Lotta Suomesta! Varausta ei siis jostain syystä löytynyt mistään, ja taas pääsimme samaan tilanteeseen kiinalaisten kanssa: sen sijaan että hän saman tien pahoittelisi ja pyrkisi selvittämään asian, hän jankkaa (erittäin epäselvällä aksentillaan) että varausta ei nyt vaan löydy. Vapaita huoneitahan guesthousessa kyllä oli, eli senkään puolesta asian ei pitänyt olla ongelma. Meikäläisen huippuluokkaa oleva kärsivällisyys oli todella koetuksella sen puhelun aikana. Asiaa ei myöskään auttanut se, että meidät sisään päästänyt kiinalaisnainen osasi englantia ehkä 10 sanaa. Onneksi langan toiseen päähän saatiin lopulta vähän selväpuheisempi nainen, ja asia saatiin sovittua. Guesthouse itsessään oli ihan ok, sijainti joen rannalla oli kiva.

Melakassa kaupunkina oli samaa viehättävyyttä kuin Georgetownissa. Portugalilaisilta, hollantilaisilta ja briteiltä jääneet vaikutteet tekivät Melakasta soman pikkukaupungin. Kävellen näki suurimman osan nähtävyyksistä, ja edullisella jokiristeilyllä pääsi ihastelemaan joenrantoja. Näköalatornissa oli toki käytävä Sarin kanssa jo pelkästään sen takia, että tornin nimi oli ”Taming Sari”, joka tarkoittaa legendaarisen malaji-sotilaan tikaria.  Jonker Street oli markkinatyylinen ostoskatu, jolla laatu ja hinta kohtasivat. Ruoka oli edullista, kuten Malesiassa yleensäkin. Georgetownin tavoin Melakakin kuuluu UNESCOn maailmanperintökohteisiin.

Ensimmäinen aamupalapaikka oli aivan ihana (Kuva: Sari)

 

Stadthuys ja Christ Church

 

Melakan pyöräriksat olivat melko hempeitä menopelejä

St. Paul's Church (tai se mitä siitä on jäljellä)

(Kuva: Sari)

Porta de Santiago

Jonker Walk (=Jalan Hang Jebat)

 

Risteilijät (Kuva: Sari)

 

Pyörivä näköalatorni Taming Sari (Kuva: Sari)

 

Komiat oli maisemat

 

Heeren Streetin (=Jalan Tun Tan Cheng Lock) hienoa arkkitehtuuria

 

Astetta parempi "omakotitalo"..

..mutta naapurissakin olisi kiva asua! (Kuva: Sari)

Maittava lounashetki (Kuva: Sari)

Parin päivän Melakan visiitin jälkeen oli tarkoitus siirtyä itä-rannikon rantakohteeseen, pikkusaarelle nimeltään Tioman. Lauttamatkat olimme varanneet netistä etukäteen, mutta valitettavasti lautta-aikataulut saimme hieman liian myöhään. Koska sadekausi itä-rannikolla oli vasta loppumaisillaan, vuoroveden takia Tiomanille kulki vain yksi lautta/päivä. Ja koska Melakasta oli vähintään 4h bussimatka, emme ehtisi koko lauttaan (joka oli jo varattu ja maksettu). Vastoinkäyminen nro 2. Vaihtoehtona toki oli yöpyä yksi yö Mersingissä (josta lautta lähti), ja pyytää lauttamatkan siirtoa seuraavalle päivälle, mutta päivä tylsässä Mersingissä olisi tarkoittanut yhtä päivää vähemmän Tiomanilla eikä siksi oikein houkuttanut. Kukaan matkanjärjestäjä ei myöskään tehnyt shuttle bus –ajoa Mersingin suuntaan, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi taksi. Hintataso takseissa onneksi on aivan eri luokkaa kuin esim. Suomessa, joten tätä vaihtoehtoa voitiin kuitenkin selvästi harkita. Jukka kävi taksiasemalla sopimassa mukavan virkailijan kanssa seuraavan aamun lähdön, klo 6.30. Illalla kun olimme lähdössä guesthouselta syömään, reissultaan respaan palannut omistaja (se sama sönköttäjä, jonka kanssa taistelin puhelimessa) kertoi vähän niin kuin sivulauseessa, että se teidän huomisaamulle tilattu taksi ei sitten muuten tuu. Täh? Miten niin ei tule?! Taksikuski oli tosiaan käynyt ilmoittamassa respaan, että ei aio tulla meitä hakemaan, kun kellonaika oli niin kauhean aikainen ja tingattu hintakin ihan liian alhainen. Vastoinkäyminen nro 3. Kiva kun kävi edes ilmoittamassa, mutta tämäkin asia olisi ollut hyvä tietää vähän aiemmin kuin klo 20.30 illalla. Siitä sitten melkoista munaravia kohti Discovery Cafea, joka järjestää bussi- ja taksikyytejä. Onneksi saatiin siihen aikaan vielä sovittua toinen taksikuski aamulle, hinta tosin ei ollut ihan yhtä edullinen. Discovery Cafen kiinalaispimu kyllä kehtasi pyöritellä meille silmiään useaan otteeseen ja ihmetteli isoon ääneen miksi me on varattu lautta etukäteen, kun niitähän menee monta päivässä.. (Tämä tieto onneksi osoittautui vääräksi myöhemmin!) Lisää silmienpyörittelyä saatiin vielä, kun varmistettiin ehkä noin 3 kertaa, että tuleehan se taksi varmasti klo 6 meitä hakemaan. Vaisto ei kovin väärässä aamulla ollut, kun kello alkoi olla reippaasti yli 6, eikä taksia vieläkään ollut ilmestynyt. Matkakin oli jo maksettu kahvilaan eilisiltana. Lähellä oli siis vastoinkäyminen nro 4, mutta klo 6.45 kuski kuitenkin saapui ja päästiin matkaan. Matka meni suht vikkelästi, joten lauttaankin ehdittiin aivan mainiosti.

Mutta se itse lautta! Tai no, lautassa ei sinänsä ollut vikaa, mutta senhetkiset aallot ja speedboatin vauhti oli hieman liikaa jo 30 vuotta täyttäneelle. I-k-i-n-ä aiemmin en ole ollut merisairas tai kärsinyt minkään sortin matkapahoinvoinnista, mutta nyt oli yrjö yli laidan lähellä. Muutama muu oli vähän epäonnisempi, ja pari vihreäkasvoista matkaajaa kulutti vessan oven saranoita ihan huolella. Itse löysin keskeltä lauttaa pari porrasta, joilla istuessa oli hyvä näkyvyys vellovalle merelle ja olo parani jokseenkin siedettäväksi. Melkein teki kyllä mieli itkua vääntää, kun ajattelin, että sama reilun 50 km:n matka on tehtävä vielä toiseenkin suuntaan *huokaus*. Tästä lähtien matka-apteekkiin on kai lisättävä myös matkapahoinvointilääke. Ei ole vanhaksi tulemista, ei.

Loppujen lopuksi itse Tioman oli kuitenkin lauttamatkan väärti. Ottaen huomioon, että elettiin vielä sadekauden viimeisiä hetkiä, sää suosi meitä ja lämpöä riitti. Muutama päivä oli osittain vähän pilvinen ja yksi vesikuuro saatiin niskaan, muutoin elo oli rentoa lekottelua. Saari on suosittu sukeltajien ja snorklaajien keskuudessa runsaiden korallien vuoksi. Tällä erää turisteja ei todellakaan ollut häiriöksi asti, mikä on aina positiivinen asia. Pienellä saarella (leveys n. 12 km, pituus n. 40 km) kulkee vain yksi tie ja vakituisia asukkaita on reilut 400. Suurin osa saaresta on melko tiheää sademetsää, ja teiden puuttuminen on auttanut saaren luontoa pysymään alkuperäisessä tilassaan. Luonnon ihmeitä päästiinkin seuraamaan harva se päivä, kun vastaan käveli apinoita (ei onneksi niin röyhkeitä kuin Langkawilla) ja varaaneja (yksi epäselvä tapaus oli ehkä krokotiili, ainakin jos Sarilta kysytään). Iltaisin pään yli lenteli aivan valtavan kokoisia lepakoita.

Serkku, moi! (Kuva: Sari)

Lounashetken väliaikaohjelmaa, varaaneja tiellä!

Jättilepakot unillaan

Meidän hotelli (Selesa Tioman Hotel) oli hintaansa nähden ihan ok, tosin sijainti Tekekin ja Payan kylien välissä (=keskellä ei-mitään) oli hetkittäin hieman hankala. Selesan ja sitä lähinnä olevan isomman resortin Berjayan välillä (välimatka n. 3 km) kulki kerran tunnissa ilmainen shuttle bus, aikataulut vaan eivät ihan aina pitäneet paikkaansa.. Berjayalta puolestaan oli enää reilu 1 km ”keskustaan” ja ruokakauppaan yms. Hikisiä kävelymatkoja tuli siis tehtyä muutamia, jos bussi ei kulkenut ihan niin kuin piti. Mutta toisaalta hotellin sijainti oli hyvä, koska pieni hiekkapolku Payaan päin vei rauhalliselle rannalle, josta pääsi suoraan snorklaamaan. Missään muussa rannassa ei nähty yhtä hienoja koralleja ja niin neonvärisiä kaloja.

Meidän hotelli

Uima-altaan vesi oli lähes kiehuvaa

Tekekin kylänraittia (Kuva: Sari)

Tekekin lauttasatama (Kuva: Sari)

Kivaa päivää sulle! (Kuva: Sari)

 Suurimmaksi osaksi meidän 5 päivää meni rannalla lekotellessa ja meressä puljaillessa. Yhtenä päivänä Jukka tosin kävi testaamassa Berjaya-resortin golf-kenttää: lähti ehkä se pahin polte pois ;) Kokonaista kierrosta siinä helteessä ei todellakaan olisi pystynyt pelaamaan. Retkivaihtoehdoista ihan kaikkia ei ollut tähän aikaan vuodesta vielä tarjolla merenkäynnin vuoksi, joten päädyimme autolla tehtävään reissuun (veneen sijasta). Ryppyinen, mutta kovin nuorekkaasti pukeutunut malesialaissetä (jonka Sari nimesi Risto-Matiksi) vei meidät nelivedollaan jyrkkää ja mutkikasta tietä pitkin (sitä ainoata tietä pitkin siis) ensin vesiputouksille, sitten itä-rannan puolelle Juaran kylään, jossa tutustuttiin myös kilpikonnien suojelu-keskukseen. Takaisinpäin jyrättiin samaa tietä – pahimmissa mutkissa töötti pohjassa vastaantulijoiden varoittamiseksi – ja sitten ”Risto-Matti” tipautti meidät Marine Parkkiin snorklailemaan. Isoja kaloja kuhisi laiturin vieressä aivan älyttömästi, olikohan syynä intialaismamseli, joka heitteli leivänpaloja mereen.. Siitä käveltiin vielä ABC-rannalle kylkiä grillaamaan. Marine Parkilta Risto-Matti haki meidät sovittuna aikana ja vei hotellille. Retki maksoi meiltä kolmelta yhteensä n. 37€ ja aikataulut saatiin päättää itse, aika jees.

  

Matkalla "omalle" rannalle

Noin tiheästä viidakosta olis voinut hyökätä joku kroko! (Kuva: Sari)

Eikä ristin sielua missään..

 

Onpa ihanaa (Kuva: Sari)

Mikäs näissä maisemissa on golfatessa

Mutta apinat pois kentältä! (Kuva: Sari)

Risto-Matti raitapaidassaan (Kuva: Sari)

Tällä kertaa ei oltais päästy ylös asti mopoautolla (Kuva: Sari)

Vesiputouksella

Juaran ranta

Juaran paikallisasutusta

 

Tämän Sari ois ottanut kesämökiksi

Kilpikonnien suojelukeskus (Kuva: Sari)

Aikoinaan pelastettu sokea kilpikonna Jo oli melkoinen möhkäle, mutta uskallettiin silittää

Jukka Marine Parkissa

Keltanokat suosittelee! Snorklaus neonväristen kalojen ja korallien kanssa (Kuva: Sari)

ABC-ranta

 

Viimeiset pulahdukset omalta rannalta

Lopulta koitti se päivä, että lauttaan piti astua uudestaan. Ensimmäisen matkan jälkeen olin jo varaamassa lentoa Singaporeen (sellainenkin yhteys siis on), mutta kun hotellin minimarketissa oli myynnissä matkapahoinvointilääkkeitä yksittäiskappalein, päätin olla sisukas. Sydän pamppaillen ja kädet täristen hypättiin kyytiin, joka olikin tällä kertaa selvästi iisimpi. Liekö aallot olleet pienemmät vai itse lautta pienempi, mutta meno oli huomattavasti rauhallisempi. Perille päästyä tempaisin jo laiturilla Samppa Linna -tuuletukset malesialaisten ihmetykseksi. Sen verran hitaammin matka kuitenkin taittui, että suunnittelemaamme Johor Bahrun bussiin ei ehditty; tarkoitus kun oli pysähtyä vielä illaksi siihen ostoksille. Otettiin sitten suora bussi takaisin Singaporeen, ja illalla iloittiin – jälleen kerran – juomakelpoisesta vesijohtovedestä. Siltikin; aika monesta vastoinkäymisestä huolimatta suosittelen edelleen matkaamaan Malesiaan.

Heippa!

Kivaa oli! (Kuva: Sari)