Singaporen elläintarha on yksi
maan suosituimpia turistinähtävyyksiä, eikä suotta. Poikkeuksena muista
eläintarhoista täällä (suurinta osaa) eläimiä ei ole teljetty häkkeihin vaan
niillä on mahdollisimman luonnolliset elintilat. Ihan pellossa eläimet eivät
toki elä, vaan alueet on eroteltu vallihautojen ja muiden luonnollisten esteiden
avulla. Kovimmat hyppääjät eli osa kissaeläimistä elelee lasiseinien sisällä. Monet
eläimistä saavat kulkea tarhan alueella vapaasti, ja varsinkin orangit
näyttivät siltä, että aikovat hypätä niskaan hetkenä minä hyvänsä! Eläintarhassa
asustaa yhteensä yli 2500 eläintä, jotka edustavat 315 eri lajia. Singapore Zoo
on perustettu vuonna 1973 sademetsään, tekojärven rannalle.
Eläintarhaan voi tutustua joko
päiväsaikaan tai vaihtoehtoisesti pimeän tultua. Perinteinen Zoo ja Night
Safari sijaitsevat vierekkäin, eli käynnit voi myös yhdistää samalle visiitille.
Julkisilla liikennevälineillä matka eläintarhalle kestää yli tunnin, taksilla
ajan voi puolittaa. Stinan kanssa kävimme aiemmin Night Safarilla (pääsymaksu n. 21€),
ja nyt Sarin kanssa perinteisessä eläintarhassa (pääsymaksu n. 17€ sisältäen
visiitin pandojen luo). Vähintäänkin toisessa näistä kannattaa ehdottomasti
käydä! Night Safari on ehkä hitusen vaikuttavampi eläintarhaan luodun, aitoa
kuunvaloa mukailevan valaistuksen takia. Eläimet ovat tosiaan aivan kuin
kotonaan, eivätkä häiriinny heitä toljottavista ihmisistä. Night Safarilla
liikutaan ”avomallisilla viidakkovaunuilla”, joista voi poistua kolmelle
erikseen merkitylle polulle kävelemään. Valokuvia saa ottaa, mutta ilman
salamaa. Meidän pokkarilla ei valitettavasti siinä valaistuksessa saanut yhtäkään
onnistunutta kuvaa. Eläintarha päiväsaikaan onkin siitä hyvä, että kamera saa
laulaa tauotta.
|
Eläintarhan vetonaula, panda (Kuva: Sari) |
|
Kai Kai vai olikos tämä se Jia Jia.. |
|
..no tämä on se toinen joka tapauksessa. |
|
Keltanokan suosikki! Tapiiri oli päiväunilla |
|
Kääpiövirtahepo-iskä (Kuva: Sari) |
|
Kääpiövirtahepo-äippä (Kuva: Sari) |
|
Äiti ja tytär rundilla kalojen kanssa; metkoja elukoita! (Kuva: Sari) |
|
Elefantti-ratsastusta (Kuva: Sari) |
|
Noosunpyllyn heiluttelua (Jäi epäselväksi kuuluiko ohjelmanumeroon. Kuva: Sari) |
|
Vastaavilla vaunuilla liikutaan myös Night Safarilla (Kuva: Sari) |
|
Orangit liikkuivat eläintarhassa todella vapaasti (Kuva: Sari) |
|
Pysy siellä langalla vaan.. (Kuva: Sari) |
|
|
|
|
Leijonat ei pientä ojaa kummempaa estettä tarvinneet (Kuva: Sari) |
|
Simba |
|
Timon |
|
..ja Pumba! |
|
Kieli pitkällä porkkanoiden kimppuun |
|
Pitkäkaulat (Kuva: Sari) |
|
Pingviinien uintitreenit (Kuva: Sari) |
|
Toisella kengurulla oli vaavi pussissa, mutta raasu oli sukeltanut sinne väärinpäin! |
|
Ei ollut Tiomaninkaan Jo ihan näin valtava! (Kuva: Sari) |
|
Loppukevennyksenä jättiläiskani! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti