Jos ei jouluna ole lunta..?

Omituisin joulukuu ikinä. Ei lunta, ei pakkasta, ei lahjastressiä, ei onko-pakko-siivota-kaikki-kaapit-jos-ei-taho –stressiä. Joulukoristeita on ympäri kaupunkia, ja iltaisin Orchard Roadia on ihan kiva kävellä kaikkien valojen ja koristeiden alla, mutta ei se tunnu kyllä yhtään samalta. Singaporessa suurin osa väestöstä on joko buddhalaisia tai taolaisia, kristittyjä on väestöstä reilut 10 %. Senkin takia joulu täälläpäin maailmaa on lähinnä vain pelkkä kaupallinen juhla. Mitään virallisia vapaapäiviä ei ole, kaikki rullaa jouluna kuten minä tahansa päivänä. Paikalliset otattavat kuvia itsestään ostoskeskusten joulukoristeiden keskellä, suklaata hamstrataan tarjouksista ja lapset käyvät istumassa pienimahaisen ja vinosilmäisen joulupukin sylissä. Kyllä tekisi mieli käydä kiskaisemassa parrasta, että sä et oo hei mikään oikee pukki!

"Osta, osta, osta!", huutaa Orchard Road.

Joulutunnelmaa etsimässä meidän kanssa oli viime viikolla myös ystävämme Heidi, joka päätti Aasian turneensa Singaporeen. Pakollisten nähtävyyksien lisäksi otimme tuntumaa myös singaporelaiseen terveydenhuoltoon, kun Heidin palovamma vaati vähän lääkärinkin hoitoa. En tiedä oliko kyseessä rahastus vai varman päälle pelaaminen, mutta hieman tulehtunutta palovammaa käytiin putsauttamassa yhteensä 3 päivänä peräkkäin, joista kahtena ensimmäisenä päivänä lyötiin myös antibioottipiikki takamukseen. Tämän lisäksi suun kautta otettavia antibiootteja piti ottaa 8 kpl/päivä (!) Myöhemmin Suomessa lääkäri oli naureskellut, että tulehdus on kyllä varmasti lähtenyt tuolla määrällä antibioottia.. Suomessa palovammat hoidetaan siis hieman eri tavalla! Ja dollarilasku oli melkoinen, vakuutusyhtiö kiittää varmasti!

Heidin kanssa käytiin kokeilemassa myös yhtä tyypillistä Singaporen herkkua, kalanpääcurrya. Purppuranapsijasta tehty hurjan näköinen ruoka oli varsin maittavaa! Satsista maksoimme yhteensä 15 Singaporen dollaria (n. 10€) eli vähän enemmän kuin ruuasta normaalisti, mutta annoksesta riitti naan-leivän ja riisin kera kolmelle paremmin kuin hyvin. Kalansilmiä meistä kukaan ei syönyt, vaikka nekin kai syömiskelpoisia olisi ollut.

Keltanokat suosittelee! Kalanpääcurry

 

Meille paras (ja ainut!) joululahja oli, että vakituinen vuokrakämppä löytyi. Prosessi ei ollut mikään kovin helppo, koska suurin osa vuokra-asunnoista on tarkoitettu pitkäaikaiseen vuokraukseen, monet vaativat jopa 2 vuoden vuokrasopimuksen solmimista kerralla. Toinen hankala asia oli välityspalkkio, joka Singaporessa tarkoittaa yleensä puolen kuun vuokraa. Alle puolen vuoden sopimuksesta olisi ollut aivan älytöntä maksaa välityspalkkiota, joten oltiin koko kämpänhakuasiassa aika lailla omillamme. Paikallislehti The Straits Times tarjoaa monta aukeamaa vuokra-asuntoja, mutta lyhyistä ilmoituksista ei useimmiten saa mitään selkoa. Property Gurun nettisivusto taas on täynnä välityspalkkiota vaanivia kiinteistökuningattaria. Meidän taktiikka oli kytätä Craigslistin nettisivustoa, ja sieltähän tämäkin asunto siis löytyi. Pieni ja söpö parvekkeellinen yksiö, josta täytyy kyllä kokoonsa nähden maksaa maltaita (asuminen Singaporessa on Aasiaan hintatasoon nähden kallista), mutta jonka vuokra sisältää niin veden, sähkön kuin netin. Nettiliittymän solmiminen ilman Singaporen työlupaa tms. olisi varmaan ollut lähes mahdotonta. Asunto sijaitsee 13. kerroksessa eli hyvin maltillisissa korkeuksissa. (Toinen asunto, jota kävimme katsomassa, sijaitsi 29. kerroksessa ja sieltä oli melko mielenkiintoista katsoa parvekkeelta alas, huh huh..) Ikean reissun tämä kyllä vaatii, koska lakanoita ja pyyhkeitä asunnossa ei ole. Saapa nähdä päästäänkö sieltä suoraan kotiin vai vetääkö veri lihapullien luo..

Tällä hetkellä ollaan viettämässä joulunpyhiä Vietnamissa. Lämpötila Hanoissa on ”vain” n. +20, joten joulutunnelmaa on täällä ehkä hieman enemmän kuin Singaporessa. St. Josephin katedraalissa on kaiketi jotain jouluaatto-ohjelmaa maanantaina, ehkä suuntaamme sinne. Ja riisipuuron sijaan voi syödä riisiä ja leikkiä löytävänsä mantelin. Onneksi ruoka täälläkin on hirmu hyvää, joten onnistumme ehkä hetkeksi unohtamaan miten hyvää äitin jouluruoka olisikaan.

Ihanaa joulunaikaa kaikille rakkaille!

PS. Joulukorttirahat on tänä vuonna annettu filippiiniläisen ja vietnamilaisen turismin tukemiseen; turha ravistella posti-kusteja.

Ma’am, Sir – welcome to Philippines!

Filippiinit, vihdoinkin! Itse olin jo teini-ikäisestä lähtien halunnut käydä Filippiineillä, koska pienempänä minulla oli filippiiniläinen kirjeystävä. Poika, jolla oli maailman kaunein käsiala. Joskus epäilin, että kirjeet ovat pojan siskon kirjoittamia, koska eihän pojilla ole hyvä käsiala..! Kirjoittelimme useamman vuoden, kunnes se tyssäsi siihen, että poika tunnusti rakkautensa. Sillä kohtaa meni meikämimmillä rusakko pöksyyn; nytkö se pamahtaa Suomeen ja ottaa minusta emännän itselleen, sehän kuitenkin tietää missä asun..!?

Matka satojen saarien maahan alkoi iltalennolla Cebuun, jossa odottelimme pitkät 5h jatkolentoa Palawan-saarelle, Puerto Princesaan. Majapaikkamme Blue Lagoon Inn & Suites otti meidät vastaan tervetulodrinkin ja monien kohteliaisuuksien kera. Heti alkuun kävi selväksi, että täällä naisia puhutellaan aina ”ma’am”, miehiä ”sir”. Suomalaisen korvaan se kalskahti aika oudolta, ja meinasi alkaa ihan risomaan, mutta nopeasti siihen lopulta tottui. Ilmastoidussa lentokenttähallissa ei yöllä juuri unta saanut, joten ensimmäinen päivä – sateinen sellainen – meni pitkien päiväunien merkeissä.

Toisena päivänä tutustuimme Puerto Princesan kaupunkiin, jossa ei valitettavasti ihan kovin paljoa nähtävää ollut. Pinta-alaltaan suuren kaupungin keskusta vaikutti enemmänkin kylältä, jonka raitit täytti tricycle-riksojen pörinä. Tricycle eli vapaasti suomennettuna moporiksa on kulkuneuvo numero 1, jota käyttää niin turistit kuin paikallisetkin. Taksa on hyvä sopia etukäteen, vaikkei se kallista kurvailua olekaan. Kaupungin sisällä liikkui yleensä alle 50 pesolla eli 1 eurolla.

Olihan siellä disco..

..ja kirkko.

Autot väistäkää, tricyclet tulee!

Isona näillekin kasvaa moottorit

Kolmantena päivänä lähdimme Honda Bayn island hoppingille kauniissa ja aurinkoisessa säässä. Retki sisälsi 3 pysähdystä, joista 2 saarta ja 1 snorklausriutta. Vesi oli mielettömän kirkasta ja kaloja kaikissa sateenkaaren väreissä nähtiin paljon myös molempien saarien rantavesissä. Superkiva päivä! Harmittamaan jäi, ettei tullut hankittua ennen matkaa vesisuojaa kameralle, niin olisi voinut kuvata kalojakin. Snorklauskamppeiden vuokraliikkeistä olisi suojan saanut, mutta standard-koko oli liian pieni meidän pokkarille.

Isla Pandan

Pambato Reef

Seuraavana päivänä oli suunnitelmana jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen. Ja koska matkustaminen Filippiinien sisällä tuntuu olevan aika hankalaa, meiltäkin se vaati useamman tunnin bussimatkan. Bussimatka El Nidoon, eli saaren pohjoiseen päähän kesti 6h, tosin odotteluineen matka-ajaksi voisi laskea 8,5h (matkan hinta 600/700 pesoa per henkilö eli 12-14€). Minibussin piti saamamme tiedon mukaan lähteä klo 11, mutta matkaan päästiin jostain kumman syystä vasta klo 13.30. Itse matkahan kyllä meni aika rivakasti, kuski ajeli niin kuin viimeistä päivää; alle jäi oletettavasti yksi koira (toivottavasti raasu kuoli heti) ja melkein myös yksi ihminen. Me kaksi elämänjanoista suomalaista olimme ainoat, jotka käyttivät turvavöitä. Maisemien kannalta matka ei paljoa antanut: enimmäkseen nähtiin ryteikköä, vesipuhveleita ja pari riisipeltoa, sekä siellä täällä bambumökkejä, joita kai paikalliset taloiksikin kutsuvat. Loppumatkasta n. 60 km oli hiekkatietä, ja vauhdin ollessa edelleen sama, ei voinut kuin toivoa, että katolle köytetty rinkka pysyy kyydissä loppuun saakka. El Nidoon saavuimme viiveen takia vasta pimeän jo tultua.  Bussi jätti matkustajat kaupungin toiselle laidalle, omaan ”terminaaliinsa” (=tienhaara siinä lähinnä oli, ja ehkä yksi katos). Tricycle-kuskilta saimme kyydin niin pitkälle kuin mahdollista, mutta koska majapaikkamme sijaitsi rannalla, loppumatka oli käveltävä kapean tien takia. Taskulamppu oli kultaakin kalliimpi siinä pimeydessä. 10 minuutin kävelyn jälkeen olimme kohteessa Golden Monkey Cottages, jossa meitä odotti ikioma bambumökki (hinta n. 35€/yö). Iltapalaa otimme lähimmästä kohtuullisen oloisesta ravintolasta, ja sitten pitikin jo kiirehtiä takaisin, mikäli halusi lämpimän suihkun ennen nukkumaanmenoa. Sähkö kun ei ole itsestään selvyys, tätäkin paikkaa pyöritettiin generaattorin voimin. Ja jottei homma menisi törsäämiseksi, generaattori sammutettiin illalla klo 22 ja yön yli mentiin jonkin sortin yösähköllä (eli tuuletin toimi puolella teholla ja lukulamppuun sai himmeän valon). Lämmin suihku ja ristipistotyöt kannatti siis suorittaa ennen klo 22! Sähkökatkot ympäri kylää oli muutenkin aivan normaaleja ja jokapäiväisiä kellonajasta riippumatta. Venäläisnaisen nettikahvilan olikin hyvä polleana mainostaa: ”Electricity is always!”

Shuttle vanissa oli tunnelmaa

Aamulla saatiin lisää kesämökkitunnelmaa, kun herätessä Jukan tyyny oli muurahaisia täynnä! Kuulemma oli yöllä vähän pää kutissut, ei ihme! Asia saatiin kuitenkin nopeasti pois päiväjärjestyksestä siivoojien toimesta. Aamupalaa Golden Monkey tarjosi pientä maksua vastaan, eikä kyllä tullut mieleenkään lähteä metsästämään aamiaista mistään muualta, kun vaihtoehtona oli syödä se omalla patiolla, hiukset harjaamatta ja puolipukeisena. Aamiaisseuraksi saimme yleensä majapaikan 2 koiraa sekä ranskalaisvieraan jättämän ulkomaan vahvistuksen, kissa-diiva Kittyn.

Majakka ja perävaunu

Kitty

Ja niinhän ne kiireettömät päivät El Nidossa kului. Aikainen aamiainen patiolla (aikainen siis sen takia, että lähialueen kukot huusivat yöt läpeensä niin, että parin huonosti nukutun yön jälkeen teki jo mieli tehdä viinikukkoa talouskoulun tapaan), vähän kirjojen lukemista, puljailua meressä, lounas kaupungilla, taas vähän kirjojen lukemista, ehkä pulahdus mereen/lekottelua rannalla, tai ehkä visiitti nettikahvilaan, happy hour ja auringonlasku, illallinen kaupungilla ja klo 22 mennessä jo nukuttikin. 

Oma ranta - Caalan Beach

Tarviiko sitä ihminen muuta?

Mitäs me tytöt - otettiin pienet päikkärit

Karvakamut

Golden Monkeysissa asui myös itse apina

 

Kahdella eri island hoppingilla toki käytiin. Ensimmäinen oli majapaikan kautta varattu privaattiretki, johon osallistui vain Golden Monkeysin asukkeja, ja jonka kipparina toimi naapurin setä. Homma sujui vähän niin ja näin, ei ehkä ihan kaikkien oppikirjojen mukaan. Ensinnäkään veneessä ei ollut pelastusliivejä kaikille. Toisekseen koko vene eli bangca taisi olla jo parhaat kalaretkensä tehnyt, koska kipparin piti pari kertaa käydä ”konehuoneessa” rassailemassa, että saatiin paatti taas käyntiin. Viimeisellä stopilla ajeltiin jo melkein yhden snorklailijan päälle, tosin tässä kohtaa vikaa oli kyllä snorklailijassakin. Bangcaan pääsy ja sieltä pois ei myöskään ollut kovin yksinkertaista, koska sinne piti kahlata yllättävän pitkäkin matka. Sääliksi kävi moskovalaistyttöä, joka ei raaskinut parempia sandaalejaan kastella ja yritti luovia tiensä kivistä rantaa pitkin avojaloin. Kippari itse oli kyllä varsin mainio, hampaaton veikko, joka ei paljoa jutellut, mutta mm. loihti seurueellemme aivan mahtavan lounaan koristeluineen kaikkineen. Retki sisälsi 4 eri kohdetta: Hidden Beach, Secret Beach, Matinloc Shrine sekä Helicopter Island. (Retki tunnetaan kaikilla kylän matkanjärjestäjillä nimellä “Tour C”.) Hienoin näistä oli ehdottomasti Secret Beach, jonne “mentiin sisään” uimalla pienestä luolanaukosta, jonka jälkeen avautui kaunis laguuni ja pieni hiekkarannan pala. Tästä ei siis suureksi harmiksi ole kuvaa, koska sitä vesisuojaa ei kameralle ollut. Matinloc Shrine oli myös hieno nähdä. 90-luvulla toiminnassa ollut luostari on nyt turistien pällistelykohde. Miten kekseliästä laittaa luostari saarelle!

Kallioiden takaa löytyi Hidden Beach

Pienestä kolosta pääsi Secret Beachille

Onpa ihanaa

Lounastauko

Matinloc Shrine

Sisar Bernadette oli jo hetken ollut out of office

Toisen retken teimmekin sitten ihan oikean matkanjärjestäjän kautta, eli El Nido Boutique & Artcafen kautta. Ko. puljua pidetään El Nidossa parempana kuin perinteistä turisti-infoa, koska sieltä saa ihan mitä vaan. Kaikki island hoppingit, kajakki-retket, auringonlaskuristeilyt, snorklauskamppeet, bussiliput, laivaliput ja samassa vielä ravintola ja matkamuistomyymälä (plus että he myyvät taidetta). Paikkaa ei todellakaan pyöritä filippiiniläiset, vaan sveitsiläiset. Muutenkin suuri osa El Nidon ravintoloista, hotelleista ja resorteista on länsimaalaisten pyörittämiä.

Artcafen ruokalistalta löytyi SALAATTIA, ihanaa.

 Tour A (joka on Tour C:n lisäksi toinen suosituimmista retkistä) sisälsi 5 kohdetta: Small Lagoon, Secret Lagoon, Shimizu Island, Big Lagoon ja 7commando. Koko retki lähti käyntiin ihan eri tavalla. Ensimmäisenä piti ostaa Enviromental Fee, joka ilmeisesti olisi tarvittu jo aiemmallakin retkellä.. Sitten käytiin läpi säännöt merenelävien suhteen, eli ei saa koskea yms. Ja sitten kaikille pelastusliivit ja stig ombord! Kahluumatka veneeseen oli puolta pienempi, ja vene puolet suuritehoisempi kuin naapurin sedän rakkine. Törmäyksiltäkin vältyttiin, kun kuski oli nopea liikkeissään ja koko ajan muutenkin skarppina. Näistä kohteista Big Lagoon oli maisemallisesti kaunein, mutta miellyttävää iltapäivän biitsinautiskelua vietettiin myös 7commando-rannalla. Retkien hinnat pyörivät 700-900 peson paikkeilla (sis. lounaan) eli euroissa n. 14-18€.

Simpukankerääjille ois ollut hommaa

Lounaalla saatiin seuraa parista varaanista

 

 

 

Shimizu Island - niin kirkasta ja turkoosia vettä

Keltanokat Big Lagoonilla

 

Keltanokat suosittelee! Kylmä juoma kuumalla säällä.

Toisen saarihyppely-retken jälkeen alkoikin naaraskeltanokan terveys reistailla. Ensin ajattelin kyseessä olevan vaan auringonpistos tms., mutta kahden horkassa vietetyn yön ja alati tihenevien vessakäyntien jälkeen oli pakko lähteä lekurille. Dr. Reyes on kuulemma El Nidon paras lääkäri (ja luultavasti ainut joka päivysti myös sunnuntai-aamuna), joten sinne siis. Vastaanotto oli kyllä kuin suoraan Kaikkoselta, mutta eipä lekuri tutkittuaan ja kyseltyään kuitenkaan Bepanthenia määrännyt. Vedestä johtuvaksi vatsapöpöksi epäili ja sen mukaan tropit antoi. Itse ajattelin pöpön johtuvan ruuasta, koska hanavettä en suoraan ollut käyttänyt kuin hampaidenpesuun. Golden Monkeyssa kylläkin juotiin kaivovettä pulloveden sijaan. Myöhemmin kuultiin El Nidossa resortia pitävältä yhdysvaltalaiselta, että El Nido ei valitettavasti ole hoitanut ympäristöasioitaan kovin hyvin, ja vedessä esiintyviä epäpuhtauksia todellakin nykyään on. Paikalliset ei enää ui keskustan rannassa, koska vesi siinä on niin bakteerista, että siitä saa helposti korvatulehduksen yms. Sadekauden aikaan ei edes kannata harkita käyttävänsä hanavettä. Ja kaivotkaan eivät ole tarpeeksi syvällä, että vesi olisi tarpeeksi puhdasta. Eli eiköhän se lääkäri kuitenkin tiennyt mistä puhui. Ja ainakin toistaiseksi lääkkeet teki tehtävänsä. Bambumökkimme wc (tai kuten paikalliset sanovat: comfort room=c.r.) oli onneksi ihan "normaali". En tiedä miten olisin tämän taudin kanssa elänyt perinteisissä filippiiniläisissä vessoissa, joissa on hobitti-pituisille tarkoitettu matala pönttö ja saavillinen vettä, jota viskotaan napolla asioidensa perään. Mitään varsinaista vessanveto-mekanismia ei siis ole, eikä sen takia myöskään yleensä paperia, kun ei sitä voi oikein mihinkään nakata (paremmissa versioissa on roskakorit papereita varten).

Sairastelun takia osa reissusta menikin sitten huilaillessa ja esim. motskarin vuokraus ja saaren pohjoisin osa jäi tutkimatta. Las Cabanas –rannalla ehdittiin käydä; kiva ranta muutaman kilometrin eli tricycle-matkan päässä keskustasta. El Nidon keskusta muutoin on suurelta osin turismia ajatellen kyhätty; ravintoloita, kioskeja ja hotelleja vieri vieressä. Kun turismi tuosta vielä kasvaa, kylänkin on laajennuttava, mutta onneksi siihen on mahdollisuus, koska tilaa on sekä pohjoiseen että etelään päin. Kunhan se tiekin Puerto Princesasta El Nidoon saataisiin kokonaan päällystettyä, helpottaisi kummasti. Aikoinaanhan hiekkatien osuus on ollut suurempi, ja silloin reitti on sadekauden aikaan ollut aika mahdoton: matkustajat ovat joutuneet työntämään autoja liikkeelle. Eli aika helpolla me siis kuitenkin päästiin! Manilasta pääsee kyllä suoraan El Nidoon lentämällä; ITI lentää useamman kerran päivässä, tosin kone on pieni potkurikone ja hintaa lennolle tulee aika reippaasti.

Las Cabanas Beach, suositellaan myös auringonlaskun aikaan

El Nidon kylänraittia

Vatsamyrskyn lisäksi matkaa hankaloitti myös Pablo-niminen ihan oikea myrsky. Kun kuultiin, että myrsky on tulossa, päätettiin hylätä suunnitelmat Coroniin menemisestä. Coron on pieni saari Palawanin pohjoispuolella, jonne olisi ollut n. 7h laivamatka (ja josta olisi voinut jatkaa lentämällä Manilaan). Lopulta myrsky muuntautuikin pahimmaksi Filippiinejä kohdanneeksi taifuuniksi. Mindanaon alueella tuhot olivat suurimmat, useita satoja kuolleita ja useita satoja on edelleen kateissa. Meidän kohdalla taifuuni vaikutti vain reittivalintoihin. Coron oli jo hylätty, sen jälkeen hylättiin myös San Vicente ja Sabang ja lopulta paineltiin suoraan takaisin Puerto Princesaan, ja vietettiin viimeiset pari päivää Acacia Tree Garden Hotellissa. Minibussimatka meni tällä kertaa huomattavasti paremmin, kun valittiin eri liikennöitsijä. (Suosittelemme siis Eulen Joyta, emme Fort Wallya.) Paikallisbussillakin matka taittuu, ja puolta halvemmalla, mutta ilmastointi ei ole itsestäänselvyys - ja monesti bussi lahoaa jo alkumetreillä. Puerto Princesassa saatiin vettä niskaan yhtenä päivänä, muutoin ei taifuunista näkynyt jälkeäkään. Onneksi niin! Puerto Princesasta olisi haluttu tehdä retki Sabangiin Underground Riverille, eli maanalaiselle joelle, joka on yksi maailman luonnonihmeistä. Huonon sään vuoksi retki oli ensimmäisenä päivänä peruttu ja toisena päivänä emme enää mahtuneet mukaan aiemman peruutuksen takia. Pari päivää menikin sitten oikeastaan sadetta pitäen ja altaalla loikoillen.

Eulen Joyn "terminaali" oli huippuluokkaa

 

Viimeisenä päivänä lensimme maan pääkaupunkiin Manilaan, jossa olimme suunnitelleet viettävämme muutaman tunnin ennen jatkolentoa Singaporeen. Tiesimme etukäteen, että kaupunki on jo pelkän ruuhkaisen liikenteensä takia täysin kaoottinen, mutta joku pakkomielle sinne silti veti. Jo taksimatka kentältä keskustaan oli varsin mielenkiintoinen; liikenne oli todellakin aivan käsittämättömän ruuhkainen, 10 km:n matkaan tuhrattiin 55 min. Kaupungin turvattomuus tuli myös esille, kun itse taksikuski laittoi liikennevaloissa ovet lukkoon. Reippaina retkeilijöinä päätimme kuitenkin ottaa polttavan kuumasta kaupungista irti se mitä ehdittiin, ja 5 tunnissa oltiinkin kahlattu Intramuros, Rizal Park sekä kävelty Pacon ja Ermitan läpi Malateen päivälliselle (erittäin hyvää korealaista ruokaa). Nämä kaikki alueet olivat sitä parempaa seutua, mutta ei meistä kyllä silti siltä tuntunut. Kerjäläiset nappasivat käsivarteen kiinni, pahvien päällä nukkuviin kodittomiin meinasi kompastua, eikä tienylityksestä oltu tehty millään lailla helppoa, kun joka suunnasta kaahasi vastaan jeepneyt. Kyllä siinä jossain kohtaa tuli vaan mieleen, että pidä huivistasi kiinni, Tuulikki!

Manila Cathedral

Jeepneyt on persoonallisen näköisiä kulkupelejä

San Agustin Churchissa oli juuri vihkiminen menossa

Yksi Intramuroksen porteista

Rizal Park

The Statue of the Sentinel of Freedom

Kukkakello

La Madre Filipina Monument

Rizal Monument

Näillä hoodeilla meinas puntti tutista

Kaiken kaikkiaan Filippiinien visiitti oli oikein onnistunut, sairastelusta ja Pablo-taifuunista huolimatta. Palawanilla nähtiin paljon kauniita maisemia, rantoja ja laguuneja. Filippiiniläiset ovat ystävällisiä ja yltiökohteliaita, ihan pienetkin vekarat tervehtivät ja hymyilevät aurinkoisesti ohi kulkiessaan. Ja voi pojat, että filipinot on kovia laulamaan! Oli tilanne mikä tahansa, aina voi laulaa. Tarjoilijat hoilaa, bangca-kuskit hoilaa, bussikuskit hoilaa. Biisit kylläkin on useimmiten ihan järkyttävää 90-luvun slovari-osastoa, tosin en tiedä tarjoaako sing along –baarit vielä mitään uudempaa. El Nidossa oltiin yhtenä iltana syömässä reggae-baarissa, jossa esiintyi myös live-bändi. Vierailevina tähtinä oli kaksi nassikkaa, joista varsinkin toinen otti yleisönsä. Blogi ei valitettavasti suostu lataamaan tästä olevaa videota, joten tämä vähän ohi mennyt kuva yrittäköön välittää edes osan siitä riemusta teille.

Vajaan 3 viikon jälkeen oli silti ihan parasta tulla takaisin Singaporeen, jossa hanavesi on juotavaa ja ruokakojut tarjoaa toinen toistaan herkullisempia herkkuja. (Filippiiniläinen ruoka ei saa meiltä kovin korkeita pisteitä, vaikka tuoretta kalaa yms. olikin paljon tarjolla.) Hip-hurraa!