Filippiinit, vihdoinkin! Itse
olin jo teini-ikäisestä lähtien halunnut käydä Filippiineillä, koska pienempänä
minulla oli filippiiniläinen kirjeystävä. Poika, jolla oli maailman kaunein
käsiala. Joskus epäilin, että kirjeet ovat pojan siskon kirjoittamia, koska eihän
pojilla ole hyvä käsiala..! Kirjoittelimme useamman vuoden, kunnes se tyssäsi
siihen, että poika tunnusti rakkautensa. Sillä kohtaa meni meikämimmillä
rusakko pöksyyn; nytkö se pamahtaa Suomeen ja ottaa minusta emännän itselleen,
sehän kuitenkin tietää missä asun..!?
Matka satojen saarien maahan
alkoi iltalennolla Cebuun, jossa odottelimme pitkät 5h jatkolentoa
Palawan-saarelle, Puerto Princesaan. Majapaikkamme Blue Lagoon Inn & Suites
otti meidät vastaan tervetulodrinkin ja monien kohteliaisuuksien kera. Heti
alkuun kävi selväksi, että täällä naisia puhutellaan aina ”ma’am”, miehiä ”sir”.
Suomalaisen korvaan se kalskahti aika oudolta, ja meinasi alkaa ihan risomaan,
mutta nopeasti siihen lopulta tottui. Ilmastoidussa lentokenttähallissa ei
yöllä juuri unta saanut, joten ensimmäinen päivä – sateinen sellainen – meni
pitkien päiväunien merkeissä.
Toisena päivänä tutustuimme
Puerto Princesan kaupunkiin, jossa ei valitettavasti ihan kovin paljoa nähtävää
ollut. Pinta-alaltaan suuren kaupungin keskusta vaikutti enemmänkin kylältä,
jonka raitit täytti tricycle-riksojen pörinä. Tricycle eli vapaasti
suomennettuna moporiksa on kulkuneuvo numero 1, jota käyttää niin turistit kuin
paikallisetkin. Taksa on hyvä sopia etukäteen, vaikkei se kallista kurvailua
olekaan. Kaupungin sisällä liikkui yleensä alle 50 pesolla eli 1 eurolla.
|
Olihan siellä disco.. |
|
|
|
|
|
..ja kirkko. |
|
Autot väistäkää, tricyclet tulee! |
|
Isona näillekin kasvaa moottorit |
Kolmantena päivänä lähdimme Honda
Bayn island hoppingille kauniissa ja aurinkoisessa säässä. Retki sisälsi 3
pysähdystä, joista 2 saarta ja 1 snorklausriutta. Vesi oli mielettömän kirkasta
ja kaloja kaikissa sateenkaaren väreissä nähtiin paljon myös molempien saarien
rantavesissä. Superkiva päivä! Harmittamaan jäi, ettei tullut hankittua ennen
matkaa vesisuojaa kameralle, niin olisi voinut kuvata kalojakin.
Snorklauskamppeiden vuokraliikkeistä olisi suojan saanut, mutta standard-koko
oli liian pieni meidän pokkarille.
|
Isla Pandan |
|
Pambato Reef |
Seuraavana päivänä oli
suunnitelmana jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen. Ja koska matkustaminen
Filippiinien sisällä tuntuu olevan aika hankalaa, meiltäkin se vaati useamman
tunnin bussimatkan. Bussimatka El Nidoon, eli saaren pohjoiseen päähän kesti
6h, tosin odotteluineen matka-ajaksi voisi laskea 8,5h (matkan hinta 600/700
pesoa per henkilö eli 12-14€). Minibussin piti saamamme tiedon mukaan lähteä
klo 11, mutta matkaan päästiin jostain kumman syystä vasta klo 13.30. Itse
matkahan kyllä meni aika rivakasti, kuski ajeli niin kuin viimeistä päivää; alle
jäi oletettavasti yksi koira (toivottavasti raasu kuoli heti) ja melkein myös
yksi ihminen. Me kaksi elämänjanoista suomalaista olimme ainoat, jotka
käyttivät turvavöitä. Maisemien kannalta matka ei paljoa antanut: enimmäkseen
nähtiin ryteikköä, vesipuhveleita ja pari riisipeltoa, sekä siellä täällä
bambumökkejä, joita kai paikalliset taloiksikin kutsuvat. Loppumatkasta n. 60
km oli hiekkatietä, ja vauhdin ollessa edelleen sama, ei voinut kuin toivoa,
että katolle köytetty rinkka pysyy kyydissä loppuun saakka. El Nidoon saavuimme
viiveen takia vasta pimeän jo tultua.
Bussi jätti matkustajat kaupungin toiselle laidalle, omaan
”terminaaliinsa” (=tienhaara siinä lähinnä oli, ja ehkä yksi katos).
Tricycle-kuskilta saimme kyydin niin pitkälle kuin mahdollista, mutta koska
majapaikkamme sijaitsi rannalla, loppumatka oli käveltävä kapean tien takia.
Taskulamppu oli kultaakin kalliimpi siinä pimeydessä. 10 minuutin kävelyn
jälkeen olimme kohteessa Golden Monkey Cottages, jossa meitä odotti ikioma
bambumökki (hinta n. 35€/yö). Iltapalaa otimme lähimmästä kohtuullisen
oloisesta ravintolasta, ja sitten pitikin jo kiirehtiä takaisin, mikäli halusi
lämpimän suihkun ennen nukkumaanmenoa. Sähkö kun ei ole itsestään selvyys, tätäkin
paikkaa pyöritettiin generaattorin voimin. Ja jottei homma menisi
törsäämiseksi, generaattori sammutettiin illalla klo 22 ja yön yli mentiin
jonkin sortin yösähköllä (eli tuuletin toimi puolella teholla ja lukulamppuun
sai himmeän valon). Lämmin suihku ja ristipistotyöt kannatti siis suorittaa
ennen klo 22! Sähkökatkot ympäri kylää oli muutenkin aivan normaaleja ja
jokapäiväisiä kellonajasta riippumatta. Venäläisnaisen nettikahvilan olikin
hyvä polleana mainostaa: ”Electricity is always!”
|
Shuttle vanissa oli tunnelmaa |
Aamulla saatiin lisää
kesämökkitunnelmaa, kun herätessä Jukan tyyny oli muurahaisia täynnä! Kuulemma
oli yöllä vähän pää kutissut, ei ihme! Asia saatiin kuitenkin nopeasti pois
päiväjärjestyksestä siivoojien toimesta. Aamupalaa Golden Monkey tarjosi pientä
maksua vastaan, eikä kyllä tullut mieleenkään lähteä metsästämään aamiaista
mistään muualta, kun vaihtoehtona oli syödä se omalla patiolla, hiukset
harjaamatta ja puolipukeisena. Aamiaisseuraksi saimme yleensä majapaikan 2
koiraa sekä ranskalaisvieraan jättämän ulkomaan vahvistuksen, kissa-diiva
Kittyn.
|
Majakka ja perävaunu |
|
Kitty |
Ja niinhän ne kiireettömät päivät
El Nidossa kului. Aikainen aamiainen patiolla (aikainen siis sen takia, että
lähialueen kukot huusivat yöt läpeensä niin, että parin huonosti nukutun yön
jälkeen teki jo mieli tehdä viinikukkoa talouskoulun tapaan), vähän kirjojen
lukemista, puljailua meressä, lounas kaupungilla, taas vähän kirjojen
lukemista, ehkä pulahdus mereen/lekottelua rannalla, tai ehkä visiitti
nettikahvilaan, happy hour ja auringonlasku, illallinen kaupungilla ja klo 22
mennessä jo nukuttikin.
|
Oma ranta - Caalan Beach |
|
Tarviiko sitä ihminen muuta? |
|
Mitäs me tytöt - otettiin pienet päikkärit |
|
Karvakamut |
|
|
|
|
|
|
Golden Monkeysissa asui myös itse apina | |
Kahdella eri island hoppingilla
toki käytiin. Ensimmäinen oli majapaikan kautta varattu privaattiretki, johon
osallistui vain Golden Monkeysin asukkeja, ja jonka kipparina toimi naapurin
setä. Homma sujui vähän niin ja näin, ei ehkä ihan kaikkien oppikirjojen
mukaan. Ensinnäkään veneessä ei ollut pelastusliivejä kaikille. Toisekseen koko
vene eli bangca taisi olla jo parhaat
kalaretkensä tehnyt, koska kipparin piti pari kertaa käydä ”konehuoneessa”
rassailemassa, että saatiin paatti taas käyntiin. Viimeisellä stopilla ajeltiin
jo melkein yhden snorklailijan päälle, tosin tässä kohtaa vikaa oli kyllä
snorklailijassakin. Bangcaan pääsy ja sieltä pois ei myöskään ollut kovin
yksinkertaista, koska sinne piti kahlata yllättävän pitkäkin matka. Sääliksi
kävi moskovalaistyttöä, joka ei raaskinut parempia sandaalejaan kastella ja
yritti luovia tiensä kivistä rantaa pitkin avojaloin. Kippari itse oli kyllä
varsin mainio, hampaaton veikko, joka ei paljoa jutellut, mutta mm. loihti
seurueellemme aivan mahtavan lounaan koristeluineen kaikkineen. Retki sisälsi 4 eri kohdetta: Hidden
Beach, Secret Beach, Matinloc Shrine sekä Helicopter Island. (Retki
tunnetaan kaikilla kylän matkanjärjestäjillä nimellä “Tour C”.) Hienoin näistä
oli ehdottomasti Secret Beach, jonne “mentiin sisään” uimalla pienestä
luolanaukosta, jonka jälkeen avautui kaunis laguuni ja pieni hiekkarannan pala.
Tästä ei siis suureksi harmiksi ole kuvaa, koska sitä vesisuojaa ei kameralle
ollut. Matinloc Shrine oli myös hieno nähdä. 90-luvulla toiminnassa ollut
luostari on nyt turistien pällistelykohde. Miten kekseliästä laittaa luostari
saarelle!
|
Kallioiden takaa löytyi Hidden Beach |
|
Pienestä kolosta pääsi Secret Beachille |
|
Onpa ihanaa |
|
Lounastauko |
|
Matinloc Shrine |
|
Sisar Bernadette oli jo hetken ollut out of office |
Toisen retken teimmekin sitten
ihan oikean matkanjärjestäjän kautta, eli El Nido Boutique & Artcafen
kautta. Ko. puljua pidetään El Nidossa parempana kuin perinteistä
turisti-infoa, koska sieltä saa ihan mitä vaan. Kaikki island hoppingit,
kajakki-retket, auringonlaskuristeilyt, snorklauskamppeet, bussiliput,
laivaliput ja samassa vielä ravintola ja matkamuistomyymälä (plus että he myyvät
taidetta). Paikkaa ei todellakaan pyöritä filippiiniläiset, vaan sveitsiläiset.
Muutenkin suuri osa El Nidon ravintoloista, hotelleista ja resorteista on
länsimaalaisten pyörittämiä.
|
Artcafen ruokalistalta löytyi SALAATTIA, ihanaa. |
Tour A (joka on Tour C:n lisäksi
toinen suosituimmista retkistä) sisälsi 5 kohdetta: Small Lagoon, Secret
Lagoon, Shimizu Island, Big Lagoon ja 7commando. Koko retki lähti käyntiin ihan
eri tavalla. Ensimmäisenä piti ostaa Enviromental Fee, joka ilmeisesti olisi
tarvittu jo aiemmallakin retkellä.. Sitten käytiin läpi säännöt merenelävien
suhteen, eli ei saa koskea yms. Ja sitten kaikille pelastusliivit ja stig
ombord! Kahluumatka veneeseen oli puolta pienempi, ja vene puolet
suuritehoisempi kuin naapurin sedän rakkine. Törmäyksiltäkin vältyttiin, kun
kuski oli nopea liikkeissään ja koko ajan muutenkin skarppina. Näistä kohteista
Big Lagoon oli maisemallisesti kaunein, mutta miellyttävää iltapäivän
biitsinautiskelua vietettiin myös 7commando-rannalla. Retkien hinnat pyörivät
700-900 peson paikkeilla (sis. lounaan) eli euroissa n. 14-18€.
|
Simpukankerääjille ois ollut hommaa |
|
Lounaalla saatiin seuraa parista varaanista | | | |
|
Shimizu Island - niin kirkasta ja turkoosia vettä |
|
Keltanokat Big Lagoonilla |
|
|
|
|
|
|
|
Keltanokat suosittelee! Kylmä juoma kuumalla säällä. |
Toisen saarihyppely-retken
jälkeen alkoikin naaraskeltanokan terveys reistailla. Ensin ajattelin kyseessä
olevan vaan auringonpistos tms., mutta kahden horkassa vietetyn yön ja alati
tihenevien vessakäyntien jälkeen oli pakko lähteä lekurille. Dr. Reyes on
kuulemma El Nidon paras lääkäri (ja luultavasti ainut joka päivysti myös
sunnuntai-aamuna), joten sinne siis. Vastaanotto oli kyllä kuin suoraan
Kaikkoselta, mutta eipä lekuri tutkittuaan ja kyseltyään kuitenkaan Bepanthenia
määrännyt. Vedestä johtuvaksi vatsapöpöksi epäili ja sen mukaan tropit antoi.
Itse ajattelin pöpön johtuvan ruuasta, koska hanavettä en suoraan ollut
käyttänyt kuin hampaidenpesuun. Golden Monkeyssa kylläkin juotiin kaivovettä
pulloveden sijaan. Myöhemmin kuultiin El Nidossa resortia pitävältä
yhdysvaltalaiselta, että El Nido ei valitettavasti ole hoitanut
ympäristöasioitaan kovin hyvin, ja vedessä esiintyviä epäpuhtauksia todellakin nykyään
on. Paikalliset ei enää ui keskustan rannassa, koska vesi siinä on niin
bakteerista, että siitä saa helposti korvatulehduksen yms. Sadekauden aikaan ei
edes kannata harkita käyttävänsä hanavettä. Ja kaivotkaan eivät ole tarpeeksi
syvällä, että vesi olisi tarpeeksi puhdasta. Eli eiköhän se lääkäri kuitenkin
tiennyt mistä puhui. Ja ainakin toistaiseksi lääkkeet teki tehtävänsä. Bambumökkimme wc (tai kuten paikalliset sanovat: comfort room=c.r.) oli onneksi ihan "normaali". En tiedä miten olisin tämän taudin kanssa elänyt perinteisissä filippiiniläisissä vessoissa, joissa on hobitti-pituisille tarkoitettu matala pönttö ja saavillinen vettä, jota viskotaan napolla asioidensa perään. Mitään varsinaista vessanveto-mekanismia ei siis ole, eikä sen takia myöskään yleensä paperia, kun ei sitä voi oikein mihinkään nakata (paremmissa versioissa on roskakorit papereita varten).
Sairastelun takia osa reissusta
menikin sitten huilaillessa ja esim. motskarin vuokraus ja saaren pohjoisin osa
jäi tutkimatta. Las Cabanas –rannalla ehdittiin käydä; kiva ranta muutaman
kilometrin eli tricycle-matkan päässä keskustasta. El Nidon keskusta muutoin on
suurelta osin turismia ajatellen kyhätty; ravintoloita, kioskeja ja hotelleja
vieri vieressä. Kun turismi tuosta vielä kasvaa, kylänkin on laajennuttava,
mutta onneksi siihen on mahdollisuus, koska tilaa on sekä pohjoiseen että
etelään päin. Kunhan se tiekin Puerto Princesasta El Nidoon saataisiin kokonaan
päällystettyä, helpottaisi kummasti. Aikoinaanhan hiekkatien osuus on ollut
suurempi, ja silloin reitti on sadekauden aikaan ollut aika mahdoton:
matkustajat ovat joutuneet työntämään autoja liikkeelle. Eli aika helpolla me
siis kuitenkin päästiin! Manilasta pääsee kyllä suoraan El Nidoon lentämällä; ITI lentää useamman kerran päivässä, tosin
kone on pieni potkurikone ja hintaa lennolle tulee aika reippaasti.
|
Las Cabanas Beach, suositellaan myös auringonlaskun aikaan |
|
El Nidon kylänraittia |
Vatsamyrskyn lisäksi matkaa
hankaloitti myös Pablo-niminen ihan oikea myrsky. Kun kuultiin, että myrsky on
tulossa, päätettiin hylätä suunnitelmat Coroniin menemisestä. Coron on pieni
saari Palawanin pohjoispuolella, jonne olisi ollut n. 7h laivamatka (ja josta
olisi voinut jatkaa lentämällä Manilaan). Lopulta myrsky muuntautuikin
pahimmaksi Filippiinejä kohdanneeksi taifuuniksi. Mindanaon alueella tuhot
olivat suurimmat, useita satoja kuolleita ja useita satoja on edelleen kateissa.
Meidän kohdalla taifuuni vaikutti vain reittivalintoihin. Coron oli jo hylätty,
sen jälkeen hylättiin myös San Vicente ja Sabang ja lopulta paineltiin suoraan
takaisin Puerto Princesaan, ja vietettiin viimeiset pari päivää Acacia Tree
Garden Hotellissa. Minibussimatka meni tällä kertaa huomattavasti paremmin, kun
valittiin eri liikennöitsijä. (Suosittelemme siis Eulen Joyta, emme Fort
Wallya.) Paikallisbussillakin matka taittuu, ja puolta halvemmalla, mutta ilmastointi ei ole itsestäänselvyys - ja monesti bussi lahoaa jo alkumetreillä. Puerto Princesassa saatiin vettä niskaan yhtenä päivänä, muutoin ei taifuunista
näkynyt jälkeäkään. Onneksi niin! Puerto Princesasta olisi haluttu tehdä retki Sabangiin
Underground Riverille, eli maanalaiselle joelle, joka on yksi maailman
luonnonihmeistä. Huonon sään vuoksi retki oli ensimmäisenä päivänä peruttu ja
toisena päivänä emme enää mahtuneet mukaan aiemman peruutuksen takia. Pari päivää menikin sitten oikeastaan sadetta pitäen ja altaalla loikoillen.
|
Eulen Joyn "terminaali" oli huippuluokkaa |
Viimeisenä päivänä lensimme maan
pääkaupunkiin Manilaan, jossa olimme suunnitelleet viettävämme muutaman tunnin
ennen jatkolentoa Singaporeen. Tiesimme etukäteen, että kaupunki on jo pelkän
ruuhkaisen liikenteensä takia täysin kaoottinen, mutta joku pakkomielle sinne
silti veti. Jo taksimatka kentältä keskustaan oli varsin mielenkiintoinen;
liikenne oli todellakin aivan käsittämättömän ruuhkainen, 10 km:n matkaan
tuhrattiin 55 min. Kaupungin turvattomuus tuli myös esille, kun itse taksikuski
laittoi liikennevaloissa ovet lukkoon. Reippaina retkeilijöinä päätimme
kuitenkin ottaa polttavan kuumasta kaupungista irti se mitä ehdittiin, ja 5
tunnissa oltiinkin kahlattu Intramuros, Rizal Park sekä kävelty Pacon ja Ermitan läpi Malateen päivälliselle (erittäin hyvää korealaista ruokaa). Nämä
kaikki alueet olivat sitä parempaa seutua, mutta ei meistä kyllä silti siltä
tuntunut. Kerjäläiset nappasivat käsivarteen kiinni, pahvien päällä nukkuviin
kodittomiin meinasi kompastua, eikä tienylityksestä oltu tehty millään lailla
helppoa, kun joka suunnasta kaahasi vastaan jeepneyt. Kyllä siinä jossain
kohtaa tuli vaan mieleen, että pidä huivistasi kiinni, Tuulikki!
|
Manila Cathedral |
|
Jeepneyt on persoonallisen näköisiä kulkupelejä |
|
San Agustin Churchissa oli juuri vihkiminen menossa |
|
Yksi Intramuroksen porteista |
|
Rizal Park |
|
The Statue of the Sentinel of Freedom |
|
Kukkakello |
|
La Madre Filipina Monument |
|
Rizal Monument |
|
Näillä hoodeilla meinas puntti tutista |
Kaiken kaikkiaan Filippiinien visiitti oli oikein onnistunut, sairastelusta ja Pablo-taifuunista huolimatta.
Palawanilla nähtiin paljon kauniita maisemia, rantoja ja laguuneja.
Filippiiniläiset ovat ystävällisiä ja yltiökohteliaita, ihan pienetkin vekarat
tervehtivät ja hymyilevät aurinkoisesti ohi kulkiessaan. Ja voi pojat, että
filipinot on kovia laulamaan! Oli tilanne mikä tahansa, aina voi laulaa.
Tarjoilijat hoilaa, bangca-kuskit hoilaa, bussikuskit hoilaa. Biisit kylläkin
on useimmiten ihan järkyttävää 90-luvun slovari-osastoa, tosin en tiedä
tarjoaako sing along –baarit vielä mitään uudempaa. El Nidossa oltiin yhtenä
iltana syömässä reggae-baarissa, jossa esiintyi myös live-bändi. Vierailevina
tähtinä oli kaksi nassikkaa, joista varsinkin toinen otti yleisönsä. Blogi ei valitettavasti suostu lataamaan tästä olevaa videota, joten tämä vähän ohi mennyt kuva yrittäköön välittää edes osan siitä riemusta teille.
Vajaan 3 viikon jälkeen oli silti
ihan parasta tulla takaisin Singaporeen, jossa hanavesi on juotavaa ja
ruokakojut tarjoaa toinen toistaan herkullisempia herkkuja. (Filippiiniläinen
ruoka ei saa meiltä kovin korkeita pisteitä, vaikka tuoretta kalaa yms. olikin
paljon tarjolla.) Hip-hurraa!