Joululoma Vietnamiin alkoi
jännittävissä tunnelmissa jo lentokentällä, kun lähtöselvityksessä virkailija
alkoi tivata viisumeitamme. Epäluuloiset katseet vaihdettuamme selitimme, että
olemme menossa vain 2 viikon matkalle, emmekä tarvitse viisumeita. Virkailija
intti kovaa vastaan ja melkein naureskeli, että kyllä kuulkaa kaikki
tarvitsevat Vietnamiin viisumin, tässähän tämä asia seisoo silmieni edessä
näytöllä. Meillä alkoi jo siinä kohtaa olla hieman rytmihäiriöitä, eihän tämä
nyt näin voi mennä! Ja tarpeeksi kun väiteltiin, niin yhtäkkiä setä löysi
nörtin itsestään, ja ymmärsi skrollata lukemaansa sivustoa alaspäin; sieltähän
se oikea tieto löytyikin. Eli Suomen kansalainen saa Vietnamiin matkustaessaan
automaattisesti 15 päivän maassaololuvan. (Singaporessa vastaava on 30/90
päivää, Filippiineillä 21 päivää.)
Lennot olimme varanneet maan
pääkaupunkiin, Hanoihin. Muuttoliike Hanoihin on kiihtyvällä tahdilla kasvanut,
ja kaupungin väkiluku on tällä hetkellä virallisten tietojen mukaan 7
miljoonaa, mutta todenmukaisempi luku on 10 miljoonaa. Kaupungin kätevimpiä
menopelejä, skoottereita, pörrää kaduilla arviolta 6 miljoonaa. Ensimmäinen
asia, mikä pitikin kaupungissa opetella, oli tien ylittäminen. Skootterit
pöristelevät koko tien leveydeltä, suojatien eteen ei pysähdytä, harvemmin edes
punaisiin valoihin. Jos tien yli mieli mennä, matka oli aloitettava
päättäväisesti, mutta hitaasti. Tien ylitys oli puhdasta pujottelua mopojen ja
taksien välissä; ne eivät todellakaan väistäneet, homma oli pelkästään
jalankulkijan omalla vastuulla. Maassa onkin sanonta, että kun joissakin maissa
on oikeanpuoleinen liikenne, ja joissakin vasemmanpuoleinen, Vietnamissa
ajetaan keskellä! Jalkakäytävillä ei ollut sijaa jalankulkijoille, vaan niistä
oli tullut skoottereiden parkkipaikkoja. Skootterit sopivat myös minkä tahansa
kuljettamiseen; elintarvikkeiden ja kaupustelijoiden krääsän lisäksi ehkä
hauskin (ja uhkarohkein) leveä kuljetus oli jonkin sortin telineeseen
kiinnitetyt läpinäkyvät muovipussit, jotka sisälsivät vedessä simmaavia akvaariokaloja!
Farmariautoja Hanoissa ei myöskään suosita: mahtuuhan 2 aikuista ja 2 lasta
näköhavaintojemme mukaan ihan hyvin yhden skootterin kyytiin.
|
Normipäivä Hanoin kaduilla |
|
Vähän ruuhkaa... |
Hotellimme (niin kuin valtaosa
Hanoin hotelleista) sijaitsi Vanhassa korttelissa, eli kaupungin vanhimmassa ja
ehdottomasti persoonallisimmassa osassa. Siellä näkyi hanoilaisten koko kirjo:
hedelmäkauppiaat, lihakauppiaat, ruokakojut, kioskinpitäjät, kahvilanpitäjät,
kaupustelijat, kengänkiillottajat, matkamuistomyymälöitsijät, propagandajuliste-myyjät,
matkanjärjestäjät, silkkikauppiaat, rautakauppiaat, bambupiippujen tekijät,
vaate- ja kenkämyyjät… Koko Vanha kortteli on yhtä iloista sekamelskaa. Menoa
hankaloitti hieman katujen nimet, jotka näyttävät kaikki melkein samanlaisilta.
Tai oikeastaan koko vietnamin kieli tuntuu olevan yhtä ja samaa dilledongia: hang
hong dinh minh trung nhan chan dien tien, ja missä vaan voi lukea nam. Ota
siitä nyt sitten selvää. Hanoilaiset ovat varsinaisia aikaisia lintuja, ja
mopojen pörinä ja ainainen tööttäily alkoi kuulua vaimeasti hotellihuoneeseen
jo aamulla klo 4-5 maissa. Kun me pääsimme aamupalan jälkeen liikenteeseen,
kaupungilla oli jo täysi tohina päällä. Hintataso Vietnamissa on edullinen, ja
se pätee myös hotellimajoitukseen. 3 tähden hotellihuoneen saa n. 20€:lla per
yö. Me yövyimme ensin Hanoi Charming Hotellissa ja sen jälkeen Pearl Suites
Grand Hotellissa, molemmat suosittelemisen arvoisia paikkoja. Asiakaspalvelu
hotelleissa oli aivan uudella tasolla, ja kaupan päälle sai aina valtavan
aurinkoisen hymyn. Kengänkiillottaja kaupungilla sen sijaan viilasi Jukkaa
linssiin pahemman kerran, että ihan täysiä pisteitä vietnamilaisetkaan ei saa.
Mutta turisti on turisti, ja onneksi kyse oli vaan muutamasta eurosta.
|
Vanhan kaupungin tunnelmia |
|
Ihanat hedelmäkauppiaat |
|
Myös lihaa myytiin kadulla ilman sen kummempia jäähdytyssysteemejä |
|
Perinteinen hedelmämyyjä |
|
Rautatie kulki keskeltä kaupunkia |
Tällä reissulla ei tarvinnut
hikoilla ainakaan sään puolesta. Tähän aikaan vuodesta Pohjois-Vietnamissa on
talvi, eikä lämpötila juuri nouse yli 20 asteen. (Etelä-Vietnamissa sen sijaan
on oikeastaan vain 2 vuodenaikaa: kuuma ja kuumempi.) Aurinkoa ei kahteen
viikkoon nähty kuin pari pientä pilkahdusta, ja kun sumupilvi (=saastepilvi?)
ympäröi kaupunkia, taivas oli suurimman osan ajasta harmaan massan peitossa.
Paikalliset liikkuivat kaupungilla toppatakeissa, mikä oli kyllä vähän
liioittelua.. Mutta mopokyydin viimassa varmasti oikea asuste. Kylmän sään
takia meiltä jäi menemättä vuoristokylä Sapaan, joka sijaitsee aivan
pohjoisessa, lähellä Kiinan rajaa. Sinne lämpötila näytti korkeimmillaankin vain
+10, ja koska Sapan visiitin olennaisin anti on usean tunnin retkeily
(/vaellukseksikin sitä kai voi sanoa), siihen säähän meidän vaatevarasto ei
olisi mitenkään riittänyt. Eikä paksun sumun läpi olisi riisipeltomaisemia
juuri nähnytkään. Harmi, mutta ehkä joskus toiste, paremmalla säällä. Näkemisen
arvoinen paikka se varmasti on, vaikka turismi sitä kuulemma on jo
runnellutkin.
Viileästä ja sumuisesta säästä
huolimatta lähdimme kuitenkin pakolliselle turisti-retkelle, eli Halong Baylle,
joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Kaikki kaupungin
matkanjärjestäjät tarjoavat Halong Bayn retkiä, 1-3 päivän pituisia, ja hyvin
erihintaisia. Koska vedättäjiäkin joukosta kuulemma löytyy, päädyimme varmuuden
vuoksi hyvämaineiseen matkanjärjestäjään (Handspan) ja vähän kalliimpaan
retkeen (kestoltaan 1 yö/2 päivää). Bussimatka Hanoista Halongiin kesti 4h,
sitten hypättiin laivaan. Laiva oli uusi ja hyväkuntoinen, ei ollenkaan
sellainen rotjake mitä olisi voinut etukäteen kuvitella. Ruuat olivat aivan
huippuluokkaa, lounas ja illallinen oli molemmat 7 ruokalajin settejä. Se
selitti osaltaan retken kalliimpaa hintaa, emmekä ruualle persoina pitäneet
asiaa yhtään huonona! Myös toisena päivänä tarjottu brunssi oli huikea. Sään ollessa
hieman sumuinen, merestä nousevat tuhannet kalkkikivivuoret eivät erottuneet
kovin selkeinä, mutta koska olimme jo nähneet vastaavia vuoria Filippiineillä,
nyt oli oikeastaan ihan kivaa vaihtelua nähdä vuoret erilaisessa valossa.
Matkaan sisältyi myös mahdollisuus kajakki-retkeen, jonka tietysti käytimme.
Yleensä vastaavilla retkillä käydään myös luolissa, mutta nyt vesi oli niin
matalalla, ettei se ollut mahdollista. Handspan myös noudattaa
ympäristöystävällisempää linjaa, eikä vie turisteja niihin luoliin, joihin ei niiden
säilymiseksi enää suositeltaisi mentävän. Toisen päivän aamuna vierailimme kalastajien
kelluvassa kylässä. Vastaavia kyliä on lahdella muitakin, mutta tämä oli
sellainen, josta valtio oli päättänyt tehdä turistikohteen. Tiedä sitten
millaiset korvaukset kyläläiset siitä saa. Bambuveneiden kyydissä teimme pienen
lenkin asumusten keskellä; hiljaisessa aamu-usvassa tunnelma oli jotenkin
maaginen. Halong Bayn pidempään 2 yötä/3 päivää -retkeen olisi sisältynyt vielä
vaellusta Cat Ba -saarella.
|
Treasure Junk -laivan hytti |
|
Aurinkokannelle ei ollut tällä säällä asiaa |
|
Ape-tarjoilu oli kohdillaan |
|
Halong Bayn kalkkikivivuoria |
|
Taukopaikalla |
|
Uimaan ei tarjennut mennä |
|
Päivän merisää: näkyvyys huono |
|
Kelluva kylä |
|
Helmifarmi |
|
Bambuvenekuskimme |
Toinen, lyhyempi retki tehtiin
edullisemman matkanjärjestäjän (ET-Pumpkin) kautta. Ajateltiin, että pelkällä
päiväretkellä ei voi kovin moni asia mennä vikaan, eihän? Klo 8 sovittu nouto
saapui klo 8.40, mutta lopulta päästiin matkaan. Linja-autossa oli tunnelmaa - kunnes
matka katkeaa. Nimittäin renkaan puhkeamiseen. Auto seis motarin reunaan, ja
kuski ja opas (joka kutsui itseään nimellä ”The Peter” ja puhui itsestään
kolmannessa persoonassa) ryhtyivät renkaanvaihtohommiin. Asiakkaiden
naurattamiseen tottunut opas hyppeli rengasraudan päällä, kunnes saksalainen
avaruusinsinööri ohjeisti, että nyt taitaa mennä väärään suuntaan. Ei siinä kuitenkaan
pultteja pyöreiksi saatu, ja rengas tuli lopulta vaihdettua. Siinä odotellessa
oli onneksi kivat maisemat katsella pellolla työskenteleviä maajusseja ja
-justiinoita. Päiväretken ohjelmaan kuului kauan sitten Vietnamin
pääkaupunkinakin ollut Hoa Lu -kylä, jossa ihmettelimme ikivanhoja temppeleitä,
sekä Tam Coc -kylä, jossa teimme jokiretken (läpimeno kolmen luolan kautta,
pimeitä ja jänniä, hui!). Peltiveneiden kuljettajat soutivat veneitä
jaloillaan; liekö oikeasti helpompaa vaiko vaan turistien viihdytystä? Tam
Cocissa pääsi päivän päätteeksi vielä pyöräilemään, ja se olikin ehkä lopulta
päivän hauskin (ja ei-turistisin) osuus. Maalaiskylässä nähtiin kaikkea metkaa
keskellä tietä kulkevasta lehmäkatraasta pienenpieniin porsaisiin.
Kylänraitilla oli kotoisa olo ja teki mieli vaan morjestella kaikille.
|
Maanviljelijät työssään |
|
Hoa Lu |
|
Jokiretki - Tam Coc |
|
Edessä luola, varokaa päitänne |
|
Vietnamilaista ruoppausta? |
|
Niin pieniä poosaita! |
Kummankaan retken bussimatkat
eivät kovin ihmeellisiä maisemia tarjonneet. Pikkukaupunkien välissä oli
lähinnä riisipeltoja, sekä järjettömän kokoisten patsaiden myymälöitä (?).
Eniten silmään pisti vietnamilainen arkkitehtuuri. Asuintalot ovat pitkiä ja
kapeita, ja vain julkisivu on koristeellinen ja maalattu. Takaseinäkin on yleensä
maalattu, mutta lähes järjestään sivuseinät on jätetty harmaaksi
betonimöhköksi. Ihan hölmön näköistä, sanoisin.
Hanoissa itsessäänkin nähtävyyksiä
riittää. Ahkeran kaupungilla dallailun tuloksena tuli nähtyä Hoan Kiem –järvi
ja sen saarella sijaitseva Ngoc Son -temppeli, Kirjallisuuden temppeli, Yhden
pylvään pagoda, ooppera-talo, historiamuseo, sotamuseo, Lenin-puisto, St.
Josephin katedraali, ranskalaiskorttelit, vesinukketeatteri sekä tietysti Ho
Chi Minh -museo ja mausoleumi, jossa balsamoitu setä Ho nukkuu ikiuntaan.
50-luvulla Vietnamin pääministerinä ja presidenttinä toiminut Ho Chi Minh oli
vietnamilaisten keskuudessa hyvin suosittu, ja häntä kunnioitetaan suuresti edelleen.
Balsamoitua ruumista pääsee katsomaan aamupäivisin, ja jonot mausoleumiin ovat
valtavat. Jonoa ei kuitenkaan kannata pelästyä, sillä se liikkuu koko ajan, ja
visiitti on nopeasti hoidettu. Ruumista ei saa jäädä pällistelemään, vaan siitä
kävellään rivakasti ohi. Jos jää jahkaamaan, vartijat nyppäävät liikkeelle.
Kunnioitusta pitää osoittaa olemalla hiljaa, ja esim. käsiä ei saa nostaa
vyötärön yläpuolelle. Kamerat on totta kai täysin kiellettyjä, ei siis ole
sedän kuvaa tähän nyt teidän iloksenne (?) liittää. Suosittelen kuitenkin
vierailemaan mausoleumissa, jos Hanoihin matkaa. (Vapaa pääsy, suljettu
maanantaisin.)
|
Hoan Kiem -järvi ja sen saarella oleva temppeli |
|
Ngoc Son -temppelin sisäänkäynti |
|
Hoan Kiem -järvessä asustelee nykyäänkin 250-kiloinen kilpikonna (tämä oli täytetty kaveri) |
|
Temppeliinkin sopivat tuomiset: kaffetta ja keksejä |
|
Kirjallisuuden temppelin sisäänkäynti |
|
Temppelialueen valtava puutarha |
|
Yhden pylvään pagoda |
|
St. Josephin katedraali |
|
Vesinukketeatteri-esitys |
|
Kaupungin puistot olivat kauniita |
|
Setä Hon makuusija - Ho Chi Minh -mausoleumi |
Yksi Vietnamin parhaista
elämyksistä on tietysti ruoka. Yhdeksi maailman terveellisimmäksi keittiöksi
valittu vietnamilainen keittiö on todella maukas. Toisin kuin Singaporen
katukeittiö, vietnamilaiset katukojut tarjoavat paljon tuoreita kasviksia.
Omaksi ihmetyksekseni myös yrttejä käytetään paljon; kalaruuissa on lähes
poikkeuksetta tilliä, aamupalaksi nautittavissa nuudelikeitoissa korianteria,
salaateissa basilikaa ja minttua. Tuoreet kevätrullat – vai kesärulliksiko
näitä versioita kutsutaan – riisipaperiin käärittyinä ja sitruunachiliin dipattuina
olivat ihan yltiömäisen hyviä. Ranskan siirtomaa-ajat näkyvät maassa lukuisten
ranskalaisravintoloiden (ja ranskalaiskorttelin) lisäksi edelleen siinä, että
patonkeja syödään paljon. Täytetty patonki on yksi perinneruoka, jota saa
omilta kioskeiltaan monesta kadunkulmasta, vaatimattomaan 1 euron hintaan.
Kalaruuista ehkä perinteisin, cha ca, on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.
Paistettua kalaa, joka tarjoillaan tillin, sipulinvarsien, kalakastikkeen, pähkinämurskan,
sekä tietysti riisin kera. Jotenkin suomalaista, mutta sitten ei toisaalta
kuitenkaan yhtään. Nam! Ihan nappiin ruokavalinnat ei silti aina menneet, koska
tällä kertaa oli Jukan vuoro sairastaa; mikä lie ruokamyrkytys ollut. Pari
päivää meni siis taas huiliessa, mutta onneksi hotellissa oli hyvät
leffakanavat. Pirates of the Caribbean -maratoni kesti n. 8h, sillä pääsi jo
pitkälle.
|
Tuoreita kevätkääryleitä |
|
Ranskalaisravintolan tapas-lajitelma |
|
Bistro La Salsassa oli hyvin kaurismäkimäinen tunnelma |
|
Kalaherkku cha ca |
[VAROITUS: HERKKÄVATSAISET, ÄLKÄÄ
LUKEKO!] Vietnamilainen keittiö on kuuluisa myös siitä, että ruokaa ei
juurikaan jää haaskuun. Kaikki mahdolliset lihanosat käytetään sisäelimiä myöten.
Tämän lisäksi maassa on omat erikoisuutensa, kuten koiran- ja kissanliha.
Epäonnekseni satuimme näkemään yhdellä lihakauppiaalla koiraa myytävänä, eikä
siis mitään yksittäisiä kyljyksiä, vaan ihan kokonaisia koiria, grillattuina
nahkoineen päivineen. Jotkut sisälmykset niistä oli poistettu, mutta figuurista
ei voinut erehtyä. Pienet hampaat nökötti vielä suusta, joka oli jähmettynyt
irvokkaaseen irvistykseen. Koiranliha ei ole Vietnamissa edullista, joten ei
ollut pelkoa, että sitä olisi saanut katukeittiöstä kanan tilalla noin vaan.
Korkea hinta johtunee myös siitä uskomuksesta, että koiranlihan syöminen
vaikuttaisi miesten libidoon.
Juomapuolesta kerrottakoon se
olennaisin, eli kaffee! Vaikka itse en kahvia juurikaan juo, maailmankuulua vietnamilaista
sumppia olisin voinut pikku kupposen juoda vaikka joka päivä. Aika vahvaa
tavaraa se on, mutta samalla jotenkin niin hyvän makeaa. Hauskinta
kahvittelussa on kuitenkin itse katukahvilat. Kahvi tilataan tiskiltä, mutta
nautitaan ulkona kadulla olevilla muovituoleilla istuen. Muovituolit vaan
sattuvat olemaan kooltaan lastentuoleja, eli virvokkeensa saa siemiä polvet
suussa. Pienikokoiset vietnamilaiset ovat ehkä pienestä pitäen istuneet
vastaavilla kyykkytuoleilla, ja se on heille luontevaa; Jukka sen sijaan näytti
hieman koomiselta.
|
Kahvin suodatus suoraan kuppiin |
|
Keltanokat suosittelee! Katukahvilat |
Niin, se joulu. No siinähän se
meni niin kuin mikä muukin päivä. Ihmisiä oli kyllä kaupungilla aika paljon,
mutta se oli sellaista vappumarkkinameininkiä ja ihme hulabaloota. Kuka haluaa
joulupukinpää-heliumpallon, häh? Ei me silti kovin paljon parempia oltu
itsekään; patsasteltiin kaupungilla, syötiin lounasta intialaisessa ja
illallista japanilaisessa. Katedraalin ohi väkitungoksen läpi tryykättiin, ja
huokaistiin helpotuksesta, kun päästiin hotellille. Unta palloon ja hyvvee
joolua. Samassa tuli tehtyä yksimielinen päätös, että tästä lähtien joulut
vietetään Suomessa perheen luona.
|
Jouluateriaksi sushia ja glögin sijaan tujaus sakea |
|
Jouluaatto kaupungilla |
|
Katedraalin jouluvalaistus |
Koleasta säästä (ja jälleen
kerran sairastelusta) huolimatta tämäkin reissu oli kuitenkin mieleenpainuva.
Vietnamiin voidaan ehdottomasti lähteä joskus toistekin, tosin ajankohta
kannattaa miettiä tarkemmin, ja ehkäpä ottaa kohteeksi mieluummin joku
eteläisempi kohde.