Viet Nam – NAM!

Joululoma Vietnamiin alkoi jännittävissä tunnelmissa jo lentokentällä, kun lähtöselvityksessä virkailija alkoi tivata viisumeitamme. Epäluuloiset katseet vaihdettuamme selitimme, että olemme menossa vain 2 viikon matkalle, emmekä tarvitse viisumeita. Virkailija intti kovaa vastaan ja melkein naureskeli, että kyllä kuulkaa kaikki tarvitsevat Vietnamiin viisumin, tässähän tämä asia seisoo silmieni edessä näytöllä. Meillä alkoi jo siinä kohtaa olla hieman rytmihäiriöitä, eihän tämä nyt näin voi mennä! Ja tarpeeksi kun väiteltiin, niin yhtäkkiä setä löysi nörtin itsestään, ja ymmärsi skrollata lukemaansa sivustoa alaspäin; sieltähän se oikea tieto löytyikin. Eli Suomen kansalainen saa Vietnamiin matkustaessaan automaattisesti 15 päivän maassaololuvan. (Singaporessa vastaava on 30/90 päivää, Filippiineillä 21 päivää.)

Lennot olimme varanneet maan pääkaupunkiin, Hanoihin. Muuttoliike Hanoihin on kiihtyvällä tahdilla kasvanut, ja kaupungin väkiluku on tällä hetkellä virallisten tietojen mukaan 7 miljoonaa, mutta todenmukaisempi luku on 10 miljoonaa. Kaupungin kätevimpiä menopelejä, skoottereita, pörrää kaduilla arviolta 6 miljoonaa. Ensimmäinen asia, mikä pitikin kaupungissa opetella, oli tien ylittäminen. Skootterit pöristelevät koko tien leveydeltä, suojatien eteen ei pysähdytä, harvemmin edes punaisiin valoihin. Jos tien yli mieli mennä, matka oli aloitettava päättäväisesti, mutta hitaasti. Tien ylitys oli puhdasta pujottelua mopojen ja taksien välissä; ne eivät todellakaan väistäneet, homma oli pelkästään jalankulkijan omalla vastuulla. Maassa onkin sanonta, että kun joissakin maissa on oikeanpuoleinen liikenne, ja joissakin vasemmanpuoleinen, Vietnamissa ajetaan keskellä! Jalkakäytävillä ei ollut sijaa jalankulkijoille, vaan niistä oli tullut skoottereiden parkkipaikkoja. Skootterit sopivat myös minkä tahansa kuljettamiseen; elintarvikkeiden ja kaupustelijoiden krääsän lisäksi ehkä hauskin (ja uhkarohkein) leveä kuljetus oli jonkin sortin telineeseen kiinnitetyt läpinäkyvät muovipussit, jotka sisälsivät vedessä simmaavia akvaariokaloja! Farmariautoja Hanoissa ei myöskään suosita: mahtuuhan 2 aikuista ja 2 lasta näköhavaintojemme mukaan ihan hyvin yhden skootterin kyytiin.

Normipäivä Hanoin kaduilla

Vähän ruuhkaa...

Hotellimme (niin kuin valtaosa Hanoin hotelleista) sijaitsi Vanhassa korttelissa, eli kaupungin vanhimmassa ja ehdottomasti persoonallisimmassa osassa. Siellä näkyi hanoilaisten koko kirjo: hedelmäkauppiaat, lihakauppiaat, ruokakojut, kioskinpitäjät, kahvilanpitäjät, kaupustelijat, kengänkiillottajat, matkamuistomyymälöitsijät, propagandajuliste-myyjät, matkanjärjestäjät, silkkikauppiaat, rautakauppiaat, bambupiippujen tekijät, vaate- ja kenkämyyjät… Koko Vanha kortteli on yhtä iloista sekamelskaa. Menoa hankaloitti hieman katujen nimet, jotka näyttävät kaikki melkein samanlaisilta. Tai oikeastaan koko vietnamin kieli tuntuu olevan yhtä ja samaa dilledongia: hang hong dinh minh trung nhan chan dien tien, ja missä vaan voi lukea nam. Ota siitä nyt sitten selvää. Hanoilaiset ovat varsinaisia aikaisia lintuja, ja mopojen pörinä ja ainainen tööttäily alkoi kuulua vaimeasti hotellihuoneeseen jo aamulla klo 4-5 maissa. Kun me pääsimme aamupalan jälkeen liikenteeseen, kaupungilla oli jo täysi tohina päällä. Hintataso Vietnamissa on edullinen, ja se pätee myös hotellimajoitukseen. 3 tähden hotellihuoneen saa n. 20€:lla per yö. Me yövyimme ensin Hanoi Charming Hotellissa ja sen jälkeen Pearl Suites Grand Hotellissa, molemmat suosittelemisen arvoisia paikkoja. Asiakaspalvelu hotelleissa oli aivan uudella tasolla, ja kaupan päälle sai aina valtavan aurinkoisen hymyn. Kengänkiillottaja kaupungilla sen sijaan viilasi Jukkaa linssiin pahemman kerran, että ihan täysiä pisteitä vietnamilaisetkaan ei saa. Mutta turisti on turisti, ja onneksi kyse oli vaan muutamasta eurosta.

Vanhan kaupungin tunnelmia

Ihanat hedelmäkauppiaat

Myös lihaa myytiin kadulla ilman sen kummempia jäähdytyssysteemejä

Perinteinen hedelmämyyjä

 

Rautatie kulki keskeltä kaupunkia

 Tällä reissulla ei tarvinnut hikoilla ainakaan sään puolesta. Tähän aikaan vuodesta Pohjois-Vietnamissa on talvi, eikä lämpötila juuri nouse yli 20 asteen. (Etelä-Vietnamissa sen sijaan on oikeastaan vain 2 vuodenaikaa: kuuma ja kuumempi.) Aurinkoa ei kahteen viikkoon nähty kuin pari pientä pilkahdusta, ja kun sumupilvi (=saastepilvi?) ympäröi kaupunkia, taivas oli suurimman osan ajasta harmaan massan peitossa. Paikalliset liikkuivat kaupungilla toppatakeissa, mikä oli kyllä vähän liioittelua.. Mutta mopokyydin viimassa varmasti oikea asuste. Kylmän sään takia meiltä jäi menemättä vuoristokylä Sapaan, joka sijaitsee aivan pohjoisessa, lähellä Kiinan rajaa. Sinne lämpötila näytti korkeimmillaankin vain +10, ja koska Sapan visiitin olennaisin anti on usean tunnin retkeily (/vaellukseksikin sitä kai voi sanoa), siihen säähän meidän vaatevarasto ei olisi mitenkään riittänyt. Eikä paksun sumun läpi olisi riisipeltomaisemia juuri nähnytkään. Harmi, mutta ehkä joskus toiste, paremmalla säällä. Näkemisen arvoinen paikka se varmasti on, vaikka turismi sitä kuulemma on jo runnellutkin.

Viileästä ja sumuisesta säästä huolimatta lähdimme kuitenkin pakolliselle turisti-retkelle, eli Halong Baylle, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Kaikki kaupungin matkanjärjestäjät tarjoavat Halong Bayn retkiä, 1-3 päivän pituisia, ja hyvin erihintaisia. Koska vedättäjiäkin joukosta kuulemma löytyy, päädyimme varmuuden vuoksi hyvämaineiseen matkanjärjestäjään (Handspan) ja vähän kalliimpaan retkeen (kestoltaan 1 yö/2 päivää). Bussimatka Hanoista Halongiin kesti 4h, sitten hypättiin laivaan. Laiva oli uusi ja hyväkuntoinen, ei ollenkaan sellainen rotjake mitä olisi voinut etukäteen kuvitella. Ruuat olivat aivan huippuluokkaa, lounas ja illallinen oli molemmat 7 ruokalajin settejä. Se selitti osaltaan retken kalliimpaa hintaa, emmekä ruualle persoina pitäneet asiaa yhtään huonona! Myös toisena päivänä tarjottu brunssi oli huikea. Sään ollessa hieman sumuinen, merestä nousevat tuhannet kalkkikivivuoret eivät erottuneet kovin selkeinä, mutta koska olimme jo nähneet vastaavia vuoria Filippiineillä, nyt oli oikeastaan ihan kivaa vaihtelua nähdä vuoret erilaisessa valossa. Matkaan sisältyi myös mahdollisuus kajakki-retkeen, jonka tietysti käytimme. Yleensä vastaavilla retkillä käydään myös luolissa, mutta nyt vesi oli niin matalalla, ettei se ollut mahdollista. Handspan myös noudattaa ympäristöystävällisempää linjaa, eikä vie turisteja niihin luoliin, joihin ei niiden säilymiseksi enää suositeltaisi mentävän. Toisen päivän aamuna vierailimme kalastajien kelluvassa kylässä. Vastaavia kyliä on lahdella muitakin, mutta tämä oli sellainen, josta valtio oli päättänyt tehdä turistikohteen. Tiedä sitten millaiset korvaukset kyläläiset siitä saa. Bambuveneiden kyydissä teimme pienen lenkin asumusten keskellä; hiljaisessa aamu-usvassa tunnelma oli jotenkin maaginen. Halong Bayn pidempään 2 yötä/3 päivää -retkeen olisi sisältynyt vielä vaellusta Cat Ba -saarella.

Treasure Junk -laivan hytti

Aurinkokannelle ei ollut tällä säällä asiaa

Ape-tarjoilu oli kohdillaan

Halong Bayn kalkkikivivuoria

Taukopaikalla

Uimaan ei tarjennut mennä

Päivän merisää: näkyvyys huono

Kelluva kylä

Helmifarmi

Bambuvenekuskimme

Toinen, lyhyempi retki tehtiin edullisemman matkanjärjestäjän (ET-Pumpkin) kautta. Ajateltiin, että pelkällä päiväretkellä ei voi kovin moni asia mennä vikaan, eihän? Klo 8 sovittu nouto saapui klo 8.40, mutta lopulta päästiin matkaan. Linja-autossa oli tunnelmaa - kunnes matka katkeaa. Nimittäin renkaan puhkeamiseen. Auto seis motarin reunaan, ja kuski ja opas (joka kutsui itseään nimellä ”The Peter” ja puhui itsestään kolmannessa persoonassa) ryhtyivät renkaanvaihtohommiin. Asiakkaiden naurattamiseen tottunut opas hyppeli rengasraudan päällä, kunnes saksalainen avaruusinsinööri ohjeisti, että nyt taitaa mennä väärään suuntaan. Ei siinä kuitenkaan pultteja pyöreiksi saatu, ja rengas tuli lopulta vaihdettua. Siinä odotellessa oli onneksi kivat maisemat katsella pellolla työskenteleviä maajusseja ja -justiinoita. Päiväretken ohjelmaan kuului kauan sitten Vietnamin pääkaupunkinakin ollut Hoa Lu -kylä, jossa ihmettelimme ikivanhoja temppeleitä, sekä Tam Coc -kylä, jossa teimme jokiretken (läpimeno kolmen luolan kautta, pimeitä ja jänniä, hui!). Peltiveneiden kuljettajat soutivat veneitä jaloillaan; liekö oikeasti helpompaa vaiko vaan turistien viihdytystä? Tam Cocissa pääsi päivän päätteeksi vielä pyöräilemään, ja se olikin ehkä lopulta päivän hauskin (ja ei-turistisin) osuus. Maalaiskylässä nähtiin kaikkea metkaa keskellä tietä kulkevasta lehmäkatraasta pienenpieniin porsaisiin. Kylänraitilla oli kotoisa olo ja teki mieli vaan morjestella kaikille.

Maanviljelijät työssään

 

Hoa Lu

Jokiretki - Tam Coc

Edessä luola, varokaa päitänne

Vietnamilaista ruoppausta?

Niin pieniä poosaita!

Kummankaan retken bussimatkat eivät kovin ihmeellisiä maisemia tarjonneet. Pikkukaupunkien välissä oli lähinnä riisipeltoja, sekä järjettömän kokoisten patsaiden myymälöitä (?). Eniten silmään pisti vietnamilainen arkkitehtuuri. Asuintalot ovat pitkiä ja kapeita, ja vain julkisivu on koristeellinen ja maalattu. Takaseinäkin on yleensä maalattu, mutta lähes järjestään sivuseinät on jätetty harmaaksi betonimöhköksi. Ihan hölmön näköistä, sanoisin.

Hanoissa itsessäänkin nähtävyyksiä riittää. Ahkeran kaupungilla dallailun tuloksena tuli nähtyä Hoan Kiem –järvi ja sen saarella sijaitseva Ngoc Son -temppeli, Kirjallisuuden temppeli, Yhden pylvään pagoda, ooppera-talo, historiamuseo, sotamuseo, Lenin-puisto, St. Josephin katedraali, ranskalaiskorttelit, vesinukketeatteri sekä tietysti Ho Chi Minh -museo ja mausoleumi, jossa balsamoitu setä Ho nukkuu ikiuntaan. 50-luvulla Vietnamin pääministerinä ja presidenttinä toiminut Ho Chi Minh oli vietnamilaisten keskuudessa hyvin suosittu, ja häntä kunnioitetaan suuresti edelleen. Balsamoitua ruumista pääsee katsomaan aamupäivisin, ja jonot mausoleumiin ovat valtavat. Jonoa ei kuitenkaan kannata pelästyä, sillä se liikkuu koko ajan, ja visiitti on nopeasti hoidettu. Ruumista ei saa jäädä pällistelemään, vaan siitä kävellään rivakasti ohi. Jos jää jahkaamaan, vartijat nyppäävät liikkeelle. Kunnioitusta pitää osoittaa olemalla hiljaa, ja esim. käsiä ei saa nostaa vyötärön yläpuolelle. Kamerat on totta kai täysin kiellettyjä, ei siis ole sedän kuvaa tähän nyt teidän iloksenne (?) liittää. Suosittelen kuitenkin vierailemaan mausoleumissa, jos Hanoihin matkaa. (Vapaa pääsy, suljettu maanantaisin.)

Hoan Kiem -järvi ja sen saarella oleva temppeli

Ngoc Son -temppelin sisäänkäynti

Hoan Kiem -järvessä asustelee nykyäänkin 250-kiloinen kilpikonna (tämä oli täytetty kaveri)

Temppeliinkin sopivat tuomiset: kaffetta ja keksejä

Kirjallisuuden temppelin sisäänkäynti

Temppelialueen valtava puutarha

Yhden pylvään pagoda

St. Josephin katedraali

Vesinukketeatteri-esitys

Kaupungin puistot olivat kauniita

Setä Hon makuusija - Ho Chi Minh -mausoleumi

Yksi Vietnamin parhaista elämyksistä on tietysti ruoka. Yhdeksi maailman terveellisimmäksi keittiöksi valittu vietnamilainen keittiö on todella maukas. Toisin kuin Singaporen katukeittiö, vietnamilaiset katukojut tarjoavat paljon tuoreita kasviksia. Omaksi ihmetyksekseni myös yrttejä käytetään paljon; kalaruuissa on lähes poikkeuksetta tilliä, aamupalaksi nautittavissa nuudelikeitoissa korianteria, salaateissa basilikaa ja minttua. Tuoreet kevätrullat – vai kesärulliksiko näitä versioita kutsutaan – riisipaperiin käärittyinä ja sitruunachiliin dipattuina olivat ihan yltiömäisen hyviä. Ranskan siirtomaa-ajat näkyvät maassa lukuisten ranskalaisravintoloiden (ja ranskalaiskorttelin) lisäksi edelleen siinä, että patonkeja syödään paljon. Täytetty patonki on yksi perinneruoka, jota saa omilta kioskeiltaan monesta kadunkulmasta, vaatimattomaan 1 euron hintaan. Kalaruuista ehkä perinteisin, cha ca, on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Paistettua kalaa, joka tarjoillaan tillin, sipulinvarsien, kalakastikkeen, pähkinämurskan, sekä tietysti riisin kera. Jotenkin suomalaista, mutta sitten ei toisaalta kuitenkaan yhtään. Nam! Ihan nappiin ruokavalinnat ei silti aina menneet, koska tällä kertaa oli Jukan vuoro sairastaa; mikä lie ruokamyrkytys ollut. Pari päivää meni siis taas huiliessa, mutta onneksi hotellissa oli hyvät leffakanavat. Pirates of the Caribbean -maratoni kesti n. 8h, sillä pääsi jo pitkälle.

Tuoreita kevätkääryleitä

Ranskalaisravintolan tapas-lajitelma

Bistro La Salsassa oli hyvin kaurismäkimäinen tunnelma

Kalaherkku cha ca

[VAROITUS: HERKKÄVATSAISET, ÄLKÄÄ LUKEKO!] Vietnamilainen keittiö on kuuluisa myös siitä, että ruokaa ei juurikaan jää haaskuun. Kaikki mahdolliset lihanosat käytetään sisäelimiä myöten. Tämän lisäksi maassa on omat erikoisuutensa, kuten koiran- ja kissanliha. Epäonnekseni satuimme näkemään yhdellä lihakauppiaalla koiraa myytävänä, eikä siis mitään yksittäisiä kyljyksiä, vaan ihan kokonaisia koiria, grillattuina nahkoineen päivineen. Jotkut sisälmykset niistä oli poistettu, mutta figuurista ei voinut erehtyä. Pienet hampaat nökötti vielä suusta, joka oli jähmettynyt irvokkaaseen irvistykseen. Koiranliha ei ole Vietnamissa edullista, joten ei ollut pelkoa, että sitä olisi saanut katukeittiöstä kanan tilalla noin vaan. Korkea hinta johtunee myös siitä uskomuksesta, että koiranlihan syöminen vaikuttaisi miesten libidoon.

Juomapuolesta kerrottakoon se olennaisin, eli kaffee! Vaikka itse en kahvia juurikaan juo, maailmankuulua vietnamilaista sumppia olisin voinut pikku kupposen juoda vaikka joka päivä. Aika vahvaa tavaraa se on, mutta samalla jotenkin niin hyvän makeaa. Hauskinta kahvittelussa on kuitenkin itse katukahvilat. Kahvi tilataan tiskiltä, mutta nautitaan ulkona kadulla olevilla muovituoleilla istuen. Muovituolit vaan sattuvat olemaan kooltaan lastentuoleja, eli virvokkeensa saa siemiä polvet suussa. Pienikokoiset vietnamilaiset ovat ehkä pienestä pitäen istuneet vastaavilla kyykkytuoleilla, ja se on heille luontevaa; Jukka sen sijaan näytti hieman koomiselta.

Kahvin suodatus suoraan kuppiin

Keltanokat suosittelee! Katukahvilat

 Niin, se joulu. No siinähän se meni niin kuin mikä muukin päivä. Ihmisiä oli kyllä kaupungilla aika paljon, mutta se oli sellaista vappumarkkinameininkiä ja ihme hulabaloota. Kuka haluaa joulupukinpää-heliumpallon, häh? Ei me silti kovin paljon parempia oltu itsekään; patsasteltiin kaupungilla, syötiin lounasta intialaisessa ja illallista japanilaisessa. Katedraalin ohi väkitungoksen läpi tryykättiin, ja huokaistiin helpotuksesta, kun päästiin hotellille. Unta palloon ja hyvvee joolua. Samassa tuli tehtyä yksimielinen päätös, että tästä lähtien joulut vietetään Suomessa perheen luona.

Jouluateriaksi sushia ja glögin sijaan tujaus sakea

Jouluaatto kaupungilla

Katedraalin jouluvalaistus

 

Koleasta säästä (ja jälleen kerran sairastelusta) huolimatta tämäkin reissu oli kuitenkin mieleenpainuva. Vietnamiin voidaan ehdottomasti lähteä joskus toistekin, tosin ajankohta kannattaa miettiä tarkemmin, ja ehkäpä ottaa kohteeksi mieluummin joku eteläisempi kohde.