Ensikosketus Singaporeen. Lentokoneesta ulos astuttaessa kauan odotettu
trooppinen lehmänhönkä hyväili hetken, kunnes vastaan puhalsi lentokentän
hyinen ilmastointi. Tyypillistä. Muutaman vaatekerroksen riisumisen jälkeen
suuntasimme kentän MRT-aseman lippuluukulle ostamaan EZ-Link –matkakortit, ja
niin kaksi valkoista jättiläistä olivat valmiit hyppäämään junan kyytiin
pienten singaporelaisten sekaan.
Junassa silmiin pisti heti ne
kuuluisat kieltomerkit; ei passaa tupakoida, älä syö, elä juo, äläkä ainakaan
kanniskele syttyviä aineita mukanasi. Ja perässä sakon määrä nelinumeroisena.
Siinä kun tarkemmin ajatteli ja ympärilleen kyräili, niin ei oikeastaan ollut
sittenkään enää jano. Vielä kun asemia kuuluttava heleä-ääninen täti muistutti,
että mikäli havaitsee kulkuneuvossa epäilyttävän näköisiä matkustajia tai
tavaroita, pitää ilmoittaa välittömästi, me molemmat näytettiin varmasti ihan raportoitavilta yksilöiltä. Minä keskityin tuijottamaan ovessa olevaa kylttiä:
Sila berhati-hati ruang di platform (=Varothan junan ja laiturin välillä olevaa
kuilua.)..
MRT-linjat itsessään ovat kyllä
vallan mainioita; aina aikataulussaan, hyvin ilmastoituja ja jo mainittu
seesteinen täti kuuluttaa asemat erittäin selkeällä äänellä. Myös asemilla on
hyvät opasteet joka suuntaan, sopii siis turisteillekin aivan loistavasti.
Matkan hinta määräytyy sen pituuden mukaan; laiturille mentäessä leimaat kortin
ja määränpäässä laiturilta poistuessa leimaat uudestaan, jolloin kortille
ladattu arvo vähenee tarvittavan summan.
Kaupunkialueella hinnat pyörivät dollarin molemmin puolin. Sama systeemi
on busseissa, sillä erotuksella, että ilmastoimattomissa busseissa hinnat ovat
hitusen halvempia.
Taksitkaan eivät kalliita
ole, 5 dollarilla pääsee jo etenemään hyvin.
Tarkan markan matkaajina mehän
emme tietenkään ottaneet Aljuniedin asemalta taksia hotellille, koska matkaa
oli vain 800m. Mutta kun niskaan tulee suhteellisen rankka vesikuuro, tuo matka
tuntuu kovin pitkältä. Singaporen sadekausi ulottuu marraskuulta tammikuulle,
ja sen olemme saaneet tuta. Aamun kaunis auringonpaiste muuttuu iltapäivää
kohden harmaiksi pilvilautoiksi ja viimeistään viideltä ropisee. Usein ukkosen
kera, mutta mikä parasta: meikäläisen migreenille altis kuuppa ei ole
kertaakaan tästä reklamoinut. Eläköön! Jännä seurata missä suhteessa sademäärä
vähenee kuivalle kaudelle siirryttäessä. Lämpötilahan ei sateesta huolimatta
juurikaan laske, tasainen +30 pätee ympäri vuoden.
Ensimmäiseksi viikoksi varattu
naurettavan edullinen hotellimme (Fragrance Hotel Crystal) sijaitsi siis
Geylang Roadin varrella. Pikainen tupatarkastus selvensi miksi hotelli on niin
edullinen. Todettuamme huoneen kosteusprosentiksi noin 110 ja että kylpyhuoneesta löytyy kuitenkin vain yksi meille
entuudestaan tuntematon hyönteinen, plus että ilmastointilaite ulkonäöstään huolimatta
toimi jollain tapaa, kuivien vaatteiden vaihdon jälkeen suunnistimme
iltapalalle läheiseen katukeittiöön. Aiemmin olin lukenut pienestä
matkaopas-kirjasestani, kuinka katukeittiöt ovat siistejä ja
terveysviranomaisten tiukan valvonnan alla. Me tilasimme perinteistä
hainanilaista ruokaa, chicken rice, annoksen hinta vaatimattomat 2,50 dollaria.
Maittavaa ruokaa naamariin lappaessa aloin seurata naapurikeittiön kokkia, joka
kattilan ja pannujen heiluttelujen välissä pisti pokkana tupakaksi. Jos sattui
tulemaan asiakas, papparainen jätti tupakan hyllylle siksi aikaa. Samalla lautaseni
alta tuijottaa iso kyltti ”No smoking”. Hmm. En uskaltanut ottaa
tilanteesta kuvaa, vaikka mieli teki. Ruokajuomaksi Jukka tilasi rehvakkaasti
keskiketterän, joka taitaa edelleen olla reissun ainut Singaporessa nautittu olut. Hinta 6 dollaria
pisti miettimään, että tällähän saa jo kaksi lounasta.. Alkoholi on täällä
samoissa hinnoissa kuin Suomessa, viinit sitäkin kalliimpia.
Hieman huonosti nukutun yön
jälkeen lähdimme tutkailemaan lähiympäristöä. Hotellin vieressä oli rivi jonkin
sortin ”liiketiloja”, selkeästi numeroituja, mutta ovissa ja ikkunoissa ei
juurikaan muuta lukenut kuin aukioloajat. Onneksi helle ei ihan kaikkia
aivonystyröitä ollut vielä sulattanut, ja pian tajusimme ettei näistä puljuista
ainakaan aamupalasämpylöitä saa. Hotellin edulliselle hinnalle tuli yksi syy
lisää: punaisten lyhtyjen alue! Edetessämme kohti MRT-asemaa – tällä kertaa
päivänvalossa – paljastui Geylangin alueen ominaispiirteet. Maksulliset tytöt
päivystävät ruokapaikkojen, kioskien, hedelmäkauppiaiden yms. edessä jo heti
aamusta. Illemmalla passipaikat siirtyvät pienemmille kujille, ja markkinointi
sen kuin kovenee; tytöt ottavat potentiaalisia asiakkaita ihan reippaasti
ranteesta kiinni ja lataavat tiskiin parhaat myyntiargumenttinsa. Yritin yhtenä
päivänä ehdottaa Jukalle täkynä olemista; käveltäisiin heistä ohi vähän
toisistamme erillään, jotta kuulisi mitä he länsimaalaisille lirkuttelee..!
Mutta ei se suostunut, pöh. Muutenkin Geylangin alue on täynnä ties millaista
yrittäjää; kadunkulmissa parveilee mm. lääkekauppiaita, jotka levittää pelkissä
painopakkauksissa olevat lääkkeet lakanan päälle
esille. Lakanalla on sitten helppo kääriä tavarat takaisin reppuun, jos poliisi
sattuu paikalle..
Ensimmäiset 12h olivat siis aika
merkillisiä, mutta muutaman päivän pyörimiset kaupungilla antoi sen oikeamman
kuvan Singaporesta. Todellakin: niin siistiä ja turvallista joka puolella, että
uskaltaisin päästää mummunikin yksin maitokauppaan (poikkeuksena siis tuo Geylangin
alue..). Mieletön suurkaupunki Marina Bayn pilvenpiirtäjineen, Clarke Quayn ja
Boat Quayn maailmanluokan ravintoloineen sekä Orchard Roadin kalliine
merkkiputiikkeineen.
Kaiken tämän
keskellä sijaitsee piristysruiskeet Chinatown, Little India ja Kampong Glam,
joissa kaikissa on omintakeinen tunnelma. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että
piskuisessa saarivaltiossa (pinta-alaltaan Suomen pk-seudun kokoinen) asuu 5
miljoonaa ihmistä, useasta eri uskonnosta ja siltikin kaikki sulassa sovussa. Pisteenä
iin päälle entisen trooppisen sademetsän päälle rakennettu kaupunki on aivan
käsittämättömän vihreä, edelleen.
Näihin tunnelmiin!
|
Singaporen kuuluisin patsas, Merlion |
|
Marina Bay Sands; rakentaminen kustansi 5 miljardia (S$) |
|
|
|
Näkymä Level33:n pienpanimosta |
|
Keltanokat suosittelee! Näkymä parantui illan tullen. |
|
Clarke Quay, kunnostettu vanha satama-alue |
|
Orchard Road - köyhät kyykkyyn |
|
Art wears Prada |
|
Chinatown |
|
Little India |
|
Arab Street / Kampong Glam |
|
Fort Canning Park - pala sademetsää keskellä kaupunkia |
Ihanaa kuulla teidän elosta siellä, jään innolla odotteleen seuraavia juttuja ja kuvia! Paljon haleja!
VastaaPoistaJämppä City kehittyy vielä samanlaiseksi ;) Joulupukille tuli ikävä!
VastaaPoistaJorma Uotinen ottaisi liikehuoneiston nro yhdeksän!
VastaaPoistaJoulupukki vois vähän kysellä lomaa, pukki otetaan vastaan kyllä vielä huhtikuussakin!
VastaaPoista