"Practical English, Abu"

Ensimmäisen viikon jälkeen oli aika alkaa miettiä seuraavaa majapaikkaa. Alun perin tarkoitus oli katsoa tuon ensimmäisen viikon aikana vakituinen vuokrakämppä, mutta koska reissuhaaveet kutkuttivat ja Jukan koulumoduuleissa oli pidempi tauko, päätimme pitäytyä vielä väliaikaisissa hotelli-/hostellimajoituksissa, jotta vältymme päällekkäisiltä majoitusmaksuilta. Seuraavat majapaikkamme olivat Little Indian kaupunginosassa sijaitseva Hotel Grand Chancellor, ja sen jälkeen muutama yö samoilla seuduilla Hotel Dicksonissa. Chacellor oli oikein miellyttävä kokemus, Dicksonissa puolestaan jouduimme valitettavasti ikkunattomaan huoneeseen, joten eipä siellä paljon ylimääräistä aikaa tullut vietettyä.

Tuona ajankohtana Little India oli oikein oiva valinta, koska marraskuun puolessa välissä juhlitaan hindujen suurta juhlaa, Deepavalia (valon juhla, joka symboloi hyvyyden voittoa pahuudesta). Pääkatu Serangoon Road oli koristeltu värikkäin koristevaloin, ja koko kaupunginosa oli valmistautumassa juhlahumuun. Makeat juhlaherkut (jotka me kylläkin jätimme maistamatta) tekivät kauppansa kadunkulmien kioskeissa, basaarimyyjät olivat pystyttäneet tuplamäärän vaatekojuja ja perheen pienimmätkin jonottivat hennatatuoitaviksi. 24h avoinna oleva wanna-be-Keskisen kyläkauppa Mustafa Centerkin joutui rajoittamaan asiakkaiden määrää, kun kaikki eivät mahtuneet kerralla sisälle. Muutenkin kaduilla kävi aivan käsittämätön kuhina, kun intialaiset miehet kokoontuivat puimaan päivän polttavia aiheita. Ja tästä mua voisikin joku viksumpi valaista; miksi kaduilla kokoontuvat vain miehet? Naisia ei todellakaan näkynyt missään, ihan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Eikö naisten asema Intiassa pitäisi olla kuitenkin ihan hyvä, ei kai heitä päiviksi hellaan sidota? Osalla intialaisia miehiä on myös jännä tapa kulkea kaupungilla käsi kädessä tai kaulakkain. Tämä ei ilmeisesti mitään sen kummempaa tarkoita, se vaan on tapana.

 Deepavalin aattona järjestettiin puistokonsertti, jossa esiintyi ilmeisesti joitain ihan kuuluisiakin intialaisartisteja (päätellen yleisön reaktioista). Artistit saivat aplodien sijaan kiitokseksi valtavat vislaukset. Juhla huipentui vielä seuraavan päivän katukulkueeseen, jota emme loputtomalta tuntuvan sateen takia jääneet seuraamaan. Paikallisen naisen kanssa juteltuani selvisi, ettei kulkuetta peruta, vaan ainoastaan odotellaan sateen loppumista: ”In Singapore everything depends on the rain.” Sinänsä harmi, olisi varmasti ollut näyttävä tapahtuma, mutta yli tunnin odottelu sateessa pisti luovuttamaan.

Little Indian parasta antia on ehkä kuitenkin ollut ruoka. Tähänastista Singaporen herkuista maukkainta on ollut intialaisten prata. Leiväksi vai letuksiko tuota sanoisi, jotain siltä väliltä se on. Superohuesta taikinasta taiteltu leipänen, jota voidaan syödä pelkiltään (roti prata), sipuli- tai juustotäytteellä, tai mikä parasta – banaanin kera. Prata-lettuset ovat edullista herkkua, 1-2 Singaporen dollaria. Pratasta ruokaisampi ja vähän kalliimpi versio on murtabak, jossa taikinan sisään leivotaan/paistetaan myös kananmunaa, ja oman mieltymyksen mukaan joko kanaa, lammasta tai sardiineja. Intialaiset itse tuntuvat syövän eniten biryani-tyyppisiä ruokia (paistettua riisiä ja lihaa), ja suurin osa heistä todellakin syö ruokansa sormin. Siihen on meikäläisillä vielä totuttelemista..

Keltanokat suosittelee! Banana prata

Merkillisiä pulleroita paloiksi saksittuna, ruuan nimestä ei tietoa, mutta ihan syötäviä.

 Myös juomapuolesta intialaiset saavat pisteet. Kuulostaa tylsältä, mutta heidän maitotee (teh tarik) on taivaallista. En ole lapsuusvuosien jälkeen teetä maidolla juonut, mutta kohta tuntuu siltä, ettei muuta vaihtoehtoa olekaan..! Mitä ikinä siihen laittavatkaan (ja varmasti myös rutkasti sokeria), on se vaan niin hyvää. Jollain tapaa samalla reseptillä tekevät myös kahvia (kopi tarik), joka vetää vertoja helposti kaikille kafee-o-leille. Mikäli ko. juomia haluaa take awayna, ne pakataan pieneen pussiin, jossa on kantokahvoina kuminauhat, sekä tietysti reikä pillille.

Little India lintuperspektiivistä, alavasemmalla hindutemppeli

Uskonnot sopusoinnussa, Little Indian moskeija

 Asiointi intialaisten kanssa on suht helppoa: he puhuvat selkeää englantia. (Samaa ei valitettavasti voi sanoa esim. kiinalaisista..) Jännän kuuloista on kaiketi hieman epävirallinen kieli singlish, jossa tiettyjen sanojen/lauseiden perään lisätään ”lah”. Tästä saimme malliesimerkin basaarin puotipuksulta, joka ensin kotimaamme tiedusteltuaan tokaisi: ”You people from Finland look so sick, lah.” Jaaha. Tattista vaan. Silloin tajusimme, että nyt on syytä lähteä hakemaan katu-uskottavuutta (=väriä) jostain muualta ja otimme suunnan kohti Palawan-saarta, Filippiinejä. (Matkaan valmistauduimme fish spa –hoidolla, jossa pikkukalat nakertavat jaloista ja käsistä kuollutta ihoa. Luomu-kuorinta, joka tekee hyvää myös verenkierrolle. Suositellaan mm. psoriasis- ja muille ihotautipotilaille.)

Jukan jalat maistuivat kalojen mielestä ihan hyvältä...

...mutta mun maistuivat paremmilta! Siis mikä kuhina! :O

 Vamos a la playa, vois tähän joku tokaista!